Ulfberht oli viikinkiajan Ferrari
Monen Suomesta löydetyn viikinkimiekan säilässä lukee ”ULFBERHT” – tai jotain siihen suuntaan.
On houkuttelevaa ajatella, että Ulfberht on miekat tehneen sepän nimi. Aivan kuin kuvataiteilija hän olisi signeerannut taideteoksensa.
Teoria saa kovin kehnosti tukea historiallisista havainnoista. ULFBERHT-tekstillä varustettuja miekanteriä on löydetty parinsadan vuoden ajalta, joten ne eivät millään voi olla saman miekkojen michelangelon valmistamia.
Luultavasti Ulfberht oli pajan nimi, aikansa arvostettu tuotemerkki.
Suomessa miekkoja valmistivat ilmeisesti myös paikalliset sepät. Heidän tekemänsä miekat eivät yleensä olleet yhtä laadukkaita kuin Keski-Euroopasta tuodut, mutta hekin halusivat antaa työlleen laadun leiman. Niinpä he kirjoittivat säilään jotain samanlaista kuin alan ykköstuotteissa.
Latinalaisia kirjaimia ei osattu lukea, joten kirjaimet usein menivät sinne päin. Riimukirjoitusta ei kuitenkaan käytetty, koska sehän olisi paljastanut tuotteen kotimaiseksi.
Mikko Moilasen kirja Viikinkimiekat Suomessa (SKS 2018) pitää sen, minkä nimi lupaa. Teos kertoo rajatusta aiheestaan kaikenkattavasti.
Tosin sana ”viikinkimiekka” vaatii täsmennyksen. Sillä tarkoitetaan viikinkiajalta peräisin olevia miekkoja. Ja viikinkiaika puolestaan on nimilappu Suomen historian noin vuosien 800 ja 1050 väliselle ajalle.
Kirja tihkuu tietoa ja tietämystä. Se pohjautuu Moilasen pari vuotta sitten hyväksyttyyn arkeologian väitöskirjaan.
Moilasen tietämys on kirjatiedon ohella käytännöllistä ja konkreettista, sillä paitsi filosofian tohtori hän on myös seppä. Hän on valmistanut miekkoja tuhannen vuoden takaisia menetelmiä käyttäen.
Viikinkiajalla miekka oli statussymboli. Laadukas ja koristeltu miekka saattoi maksaa Moilasen mukaan nykyrahassa yli 20 000 euroa. Suomessa miekkoja ostettiin luultavasti naudoilla, härillä ja orjilla.
Miekkoja käytettiin aseman osoittamisen lisäksi myös tositoimissa taistellessa. Sen osoittavat haudoista löydettyjen miekkojen vauriot. Teräosat ovat kuluneet tyypillisesti noin kolmanneksen etäisyydellä miekan päästä. Se on paras osumakohta lyödessä.
Iskunjälkiä on löydetty myös miekanterien leveästä osasta läheltä tyveä. Jos kilpi oli pudonnut taistelun tuoksinassa, puolustautujan kannatti yrittää lykätä vastustajan iskujen eteen miekkansa vahvin osa.