Teemu Keskisarja avaa Kyllikki Saaren tapauksen
Teemu Keskisarja lienee Suomen tunnetuin true crime -kirjailija, vaikka tuon nimityksen käyttäminen saattaakin kalskahtaa oudolta, onhan Keskisarja historioitsija ja Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti.
Historian rikokset ja rikolliset ovat kuitenkin olleet Keskisarjan olennainen kiinnostuksen kohde, hänen keskeinen aiheensa, ja niistä ja niiden liepeiltä hän on kirjoittanut useita yleistajuisia tietokirjoja, kuten Suomen ainoa sarjamurhaaja – Juhani Adaminpojan rikos ja rangaistus (Atena 2008) ja Kirves – Toivo Harald Koljosen rikos ja rangaistus (Siltala 2015).
Viime vuosien true crime -buumin myötä onkin oikeastaan ollut vain ajan kysymys, milloin jokin kustantamo pyytää Keskisarjaa tarttumaan johonkin Suomen rikoshistorian kuuluisimmista mysteereistä. Ruotsista on jo saatu hyvä malli Peter Englundin Murha Sunnuntaitiellä -teoksesta (suom. Kari Koski, WSOY 2020).
Aihetodisteiden valossa epäilen, että WSOY on ennättänyt ensin tai ainakin tehnyt parhaan tarjouksen, ja niin tällä viikolla ilmestyi Keskisarjan Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisten historia. (luk. Jukka Pitkänen).
Kyllikki Saaren murha, niin kuin tapausta on totuttu kutsumaan, lienee Suomen kuuluisin henkirikos. Lähelle, mutta kuitenkin jälkeen, jää Bodominjärven murhat vuodelta 1960.
Toukokuussa 1953 tapahtuneesta Kyllikki Saaren murhasta on kirjoitettu valtavasti. Aluksi rikoksen ympärillä pyörivät päivä- ja aikakauslehtien reportterit, sittemmin ovat tulleet kirjat ja internetin rikoksesta kiinnostuneiden harrastajayhteisö.
Edellinen Kyllikki Saari -kirja ilmestyi viime vuonna. Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professorin Juho Saaren (ei sukua Kyllikki Saarelle) teos Kuuluisan kuoleman varjo – Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu? (Gaudeamus 2020) tarkastelee Kyllikki Saaren tapausta sosiologian ilmiönä ja yhteiskuntatieteen keinoin.
Keskisarjan lähestymistapa on lähempänä perinteistä whodunnitia, mutta hän esimerkiksi taustoittaa henkilöitä ja suhteuttaa heitä heidän elinaikaansa. Keskisarjan Kyllikki Saari -kirjassa on vahvasti äänessä myös kertoja, joka arvioi juuri kertomaansa ja puhkeaa pulppuamaan työryhmänsä sisäisistä näkemyseroista.
Pidän kerrontatavasta.
Sekä Saaren että Keskisarjan kirjojen äärellä olen päätynyt miettimään sitä, kuinka suuressa roolissa näkijät ja tietäjät saattoivat olla suomalaisessa yhteiskunnassa vielä 1950-luvulla. Ainakin maaseudulla tai Pohjanmaalla.
Sen jälkeen voi miettiä nykyhetken rokotusvastaisen liikkeen oppirakennelmia tai perusfiksujen ihmisten ajatuksia, joissa esitetään, että toimittajakunta olisi hyökännyt pääministeriä vastaan ajoitetusti kuntavaalien alla. Onko maailma muuttunut seitsemässäkymmenessä vuodessa vai muuttanut muotoaan?
Uskonnon ja nimenomaisesti kristinuskon vahva vaikutus 1950-luvun alun suomalaisessa yhteiskunnassa (varsinkaan maaseudulla tai Pohjanmaalla) sen sijaan ei yllätä, vaikka juuri herran tai herran edusmiesten pelko on voinut olla syynä siihen, että Kyllikki Saaren tapaus on yhä selvittämättä. Keskisarja tuntuu kallistuvan tälle kannalle.
Selvittämätön murha tarjoaa true crime -kirjailijalle draamallisen kehyksen. Toisaalta kun tunnetusta tapauksesta kirjoittaa, välttämättä kirjassa on paljon vanhan kertausta. Siinä on kirjoittajan dilemma: kuinka saada kirja tuntumaan uudelta mutta kuitenkin kasata se niin, että myös tapauksesta ensi kertaa lukeva saa siitä kaiken tarvitsemansa tiedon ja mysteerin tuoman nautinnon?
Keskisarja on ratkaissut ongelman näppärästi omalla kertojanäänellään ja kertojan esiintuloilla. Hyvä kertoja kertoo tutunkin tarinan kiinnostavasti.