Tässä ovat syyt äänikirjamyynnistä kirjailijalle jäävien tulojen pienuuteen
Yle ja Helsingin Sanomat ovat uutisoineet näyttävästi Suomen Kirjailijaliiton teettämän äänikirjojen myyntituloja käsittelevän selvityksen tulokset. Jutuissa on kuitenkin jäänyt valottamatta, mistä johtuu se, että äänikirjojen kirjailijoille tuottamat tulot ovat vain noin viidesosa painetun kirjan myyntitulosta kuten Kirjailijaliiton selvityksestä ilmenee.
Kirjailijan kirjamyyntitulot on suurten kustantamoiden sopimuksissa valtaosin sidottu kustantamon kirjan myynnistä saamiin tuloihin. Kun kustantamo myy kirjan kirjakaupalle vaikkapa 15 eurolla ja kustannussopimuksessa on sovittu, että kirjailija saa vaikkapa 25 prosenttia kustantamon saamasta myyntitulosta, kirjailijan palkkapussiin kilahtaa 0,25 x 15 = 3,75 euroa. Verottaja ottaa siitä toki oman siivunsa.
Tällainen on tilanne uuden kovakantisen kirjan kohdalla, jonka hinta kirjakaupassa on luokkaa 33 euroa (eli 30 euroa plus 10 prosentin arvonlisävero). Karkeasti voi laskea, että kuluttajan kirjakaupassa maksamasta kotimaisen uutuusromaanin hinnasta yksi kymmenesosa päätyy kirjailijalle.
Äänikirjapuolella tilanne on toinen, mikä johtuu siitä, että äänikirjojen tärkeä myyntikanava ovat kuukausimaksulliset palvelut, joissa kiinteällä maksulla saa kuunnella tai lukea e-kirjoja niin paljon kuin sielu ja ruumis sietävät. Markkinan kahdella suurimmalla palvelulla Bookbeatilla ja Storytelillä peruspalvelun kuukausimaksu on reilut 15 euroa (plus kymmenen prosentin arvonlisävero).