Tarina päättyy pörssiin
Kun on kirjoittanut pörssistä ja osakemarkkinoista työkseen pian kaksikymmentä vuotta, pörssiin listautuminen ei ole kummoinen juttu. Viimein viime vuosina uusia yhtiöitä on alkanut ilmestyä Helsingin pörssiin ja pörssin ylläpitämälle First North -markkinalle ilahduttavasti ja niin, että osakeantien markkinoinnin kannalta parhaina aikoina pörssin ovissa on tuntunut olevan ruuhkaa.
Se, mikä on sijoittajille arkipäivää, on yhtiölle ja sen perustajille ainutlaatuista. Siirtyminen julkisen kaupankäynnin kohteeksi merkitsee yhtiölle asettumista alastomana estradille. Julkisuutta tulee lisää, arvostelua tulee lisää, puhtaasti taloudelliselta kannalta yhtiötä tarkastelevia sijoittajia tulee lisää.
Yrityksen perustaneille ja sitä kasvattaneille henkilöille firman päästäminen pörssiin on lapsen aikuistuminen ja muuttaminen pois kotoa.
En silti rakentaisi kirjan jännitettä pörssilistautumisen varaan.
Phil Knight on valinnut toisin. Urheilutuoteyhtiö Niken perustanut Knight käy Shoe Dog -kirjassaan (suom. Simo Liikanen) läpi yhtiön tarinan 1960-luvun alussa aloittaneesta japanilaistossujen maahantuontiyhtiöstä vuoteen 1980, jolloin Nike listautui New Yorkin pörssiin.
Se on sinänsä kiinnostavaa tarinaa pienen yrityksen kehittymisestä ja kamppailusta davidina goljateja vastaan. Riidoissa oltiin japanilaisen päämiehen ja myöhemmin yhdysvaltalaisten kilpailijoiden kanssa.
Sittemmin Nikestä on tullut goljat, ja niin kuin hyvään brändiin kuuluu, se herättää tunteita. Taannoin saunaporukassamme puhkesi Shoe Dog -kirjan pohjalta kiihkeä väittely eri urheilubrändien kannattajien kesken. Nike edustaa kreikkalaistaustaisesta nimestään huolimatta amerikkalaisuutta ja kantaa mukanaan hikipajakohun mainelastia. Urheilubrändi identifioituu myös sponsoroimiinsa urheilijoihin ja joukkueisiin.
Tästä kaikesta Phil Knight kertoo varsin vähän. Kiinnostava on rajattu elämäkerran ulkopuolelle.
Miksi näin on tehty? Eihän Knightin elämä päättynyt Niken listautumiseen?
Yksi selitys voivat olla Yhdysvaltain tiukat pörssisäännöt, mutta ne eivät ole kuin korkeintaan tekosyy.
Innokkaan alun jälkeen Shoe dog väsähtää. Vaikuttaisi siltä, että Knightin sitoutuminen hankkeeseen ja ylipäätään kiinnostus sitä kohtaan on ollut matala eikä teoksen haamukirjoittajana toiminut kirjailija ja toimittaja J. R. Moehringer ole saanut hänestä irti niin paljon kuin olisi pitänyt, jotta vetävän asiaproosan kirjoittaminen olisi ollut mahdollista. Moehringerin yrityksen olen näkevinäni tekstistä.
Teoksessa Knight esittelee itsensä rämäpäiseksi riskinottajaksi, joka uskoo hyviin kenkiin, ei pelkää epäonnistumisia ja suhtautuu työhönsä intohimoisesti. Samalla itse teos jättää vaikutelman julkikuvastaan tarkasta liikemiehestä, joka on suhtautunut elämäkertaansa välinpitämättömästi.
Ristiriita ei kuitenkaan ole niin kiinnostava, että sekään kantaisi kirjaa.
