Tahallaan itseään jalkaan

Kulosaarentie 8 -romaanissaan Henrik Tikkanen kertoo ampuneensa itseään käsivarteen, jotta pääsisi toisen maailmansodan taisteluista.

Käteen ampuminen on kirjailijalle ja kuvittajalle paitsi konkreettisesti myös symbolisesti merkittävämpää kuin itsensä ampuminen jalkaan. Itsensä ampuminen jalkaan on kuitenkin vakiintunut kielikuvaksi tarkoittamaan omien edellytysten (tietoista) heikentämistä.

Ville Hänninen muistuttaa Tikkasen toimesta esseekokoelmansa Keskipäivän miehiä toisessa esseessä, enkä voi olla ajattelematta, että juuri samoin Hänninen on tehnyt kirjassaan: pöyhkeilevän elitistinen teos tietentahtoisesti hakeutuu marginaaliin, pienen lukijakunnan kirjaksi, vaikka sen sisältö on laajalti kiinnostavaa.

Keskipäivän miehiä, alaotsikoltaan ”Kuvia Suomen historiasta”, käy läpi Suomen vaiheita kuvittajien henkilökuvien kautta. Tusinassa esseessä keskiössä ovat käyttökuvien tekijät, siis esimerkiksi kirjojen kansigraafikot, joista Hänninen on kirjoittanut vuosikausia Parnassoon.

Pääosin he eivät ole Tikkasen kaltaisia julkkiksia vaan Tuntemattoman sotilaan ikonisen kannen suunnitelleen Martti Mykkäsen kaltaisia unohdettuja suuruuksia. Suomettumisen ajan pilapiirtäjistä ilmeisin Kari Suomalainen esiintyy henkilöhakemistossa kolmesti, mutta yhdellä kolmesta mainitusta sivusta häntä ei edes mainita.