Suomi mainittu! Menestyskirjailijat etsivät Suomesta hukkaamiaan naisia

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kirjahyllyssäni on Illallinen-romaani, jonka nimiösivulle kirjailija Herman Koch on kirjoittanut mustalla, ohutteräisellä tussilla englanninkielisen omistuksen.

Illallinen (suom. Sanna van Leeuwen, Siltala 2012) oli Kochin läpimurtoteos. Kirjallinen trilleri hurmasi minut, ja kun kirjailija vieraili myöhemmin Turun kirjamessuilla, hankin itselleni omistuksen.

Uusimmassa romaanissaan Suomen päivät (suom. Antero Helasvuo) Herman Koch kertoo kirjailijasta, joka tulee Suomeen ja vierailee Turun kirjamessuilla. Pienillä ”virheillä” Koch muistuttaa, että monien tapahtumien todellisuusvastaavuudesta huolimatta kyseessä on fiktio.

 

Trillerimäisten romaanien tekijänä kunnostautuneelle Kochille Suomen päivät on poikkeus linjasta. Se on äitinsä nuorena (juuri ja juuri 17-vuotiaana) menettäneen hollantilaispojan kasvutarina.

Suomella on nimeen oikeuttava osuutensa, sillä nuorukainen on viettänyt kesän maatilan töissä Pohjois-Karjalassa. Suomi neuloutuu mukaan romaaniin myös kirjamessuvierailun ja kirjailijan myöhemmin yhdessä vaimonsa kanssa Pohjois-Karjalaan tekemän pyhiinvaellusmatkan myötä.

Mitä mahtaakaan kuulua sille silloin 15-vuotiaalle Annalle, johon 19-vuotias hollantilaispoika aikoinaan tutustui hiihtoretkellä Suomen Lapissa ja jonka hän risti mielessään Anna Kareninaksi?

Illallista selaillessani huomaan, että myös siinä viitataan Leo Tolstoin mammuttiromaaniin.

 

Suomen päivät ei ole kummoinen kirja. Rakenteeltaan se on hajanainen ja sanonnaltaan keskinkertainen. Siitä tuskin tulee kansainvälistä hittiä, mutta suomeksi se on tietenkin julkaistu heti tuoreeltaan.

Suomalaislukijalle Suomen päivät tekee kiinnostavaksi Suomi. Mitähän kirjailija meistä ajattelee? Mitä Suomesta sanotaan? Se on samanlaista ”Suomi mainittu” -kiinnostusta kuin ulkomaankielisen lehden julkaistessa artikkelin pääministeri Sanna Marinista.

Mitä Koch Suomesta ja suomalaisista sitten sanoo? Hän naureskelee hyväntahtoisesti suomen kielelle, johon on tunnuttu keksivän mitä erikoisimpia sanoja. Jalkapallon EM-ottelua seuratessaan hän tunnistaa kommentaattorin, Jari Litmasen. Hän ruokailee Toscanini-ravintolassa Helsingin Bulevardilla ja miettii, että varmaan kaikkialla on Toscanini-nimisiä ravintoloita paitsi Italiassa.

 

”Mitähän ne meistä kirjoittavat?” -kirja on myös Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet (suom. Raisa Porrasmaa, Tammi 2014), jonka kuuntelin (luk. Toni Kamula) aiemmin keväällä.

Murakamilais-viipyilevän romaanin päähenkilö on kuulunut viiden nuoren kaveripiiriin, josta hänet on selittämättömästi sysätty ulos. Nyt, keski-ikään tultuaan, hän haluaa selvittää, mistä se oikein johtui ja mitä on tapahtunut.

Nuoruuttaan jäljittäessään päähenkilö päätyy matkustamaan Suomeen, jossa yksi viisikkoon kuuluneista nykyisin asuu suomalaismiehen vaimona. Päähenkilö tulee Helsinkiin, ottaa vuokra-auton ja ajaa Hämeenlinnan tienoille, jossa kohdehenkilö viettää kesää.

Eikä matka Suomeen taatusti turha ole. Näkeehän työkseen rautatieasemia suunnitteleva päähenkilö Helsingin rautatieaseman kivimiehet.

 

Kochin ja Murakamin romaanien päähenkilöille Suomi on pohjoinen paikka, jonne ei tavallisesti tule lähdettyä.

Romaanien Suomi tuntuu eksoottiselta, ja tietenkin ympäristöään havainnoiva päähenkilö näkee ja raportoi juuri sen, mikä poikkeaa hänen kotimaastaan. Suomi vaatii ottamaan suhdetta.

Kochin päähenkilö tosin ivailee matkailijoiden eksotiikannälälle. Hänkö muka menisi syömään paikallista riistaruokaa (kuten karhua, jota ei taida löytyä aivan jokaisen suomalaisravintolan ruokalistalta)!