Suomen Kirjailijaliiton värikäs historia: yksi puheenjohtaja ylisti natseja klassisen eurooppalaisen humanismin jaloiksi sieluiksi, toinen toimi KGB:n tiedonantajana
Kai Häggman valottaa suomalaiskirjailijoiden toimintaa tasapuolisen oloisesti.
”Euroopan Kirjailijaliiton suomalaisten kirjailijajäsenten tärkein motiivi liittymiselle oli epäilemättä toiveet käännöksistä ja suurista tekijänpalkkioista”, päättelee Suomen Kirjailijaliiton 120-vuotishistoriateoksen kirjoittanut Kai Häggman.
Suoraviivaista. Historioitsijan näkemys on tavallaan vapauttava: älymystön viitan herkästi harteilleen ottava kirjailijakunta ei rähmähtänyt natsivaltion ideologian edessä, vaan käytökselle oli pragmaattiset taloudelliset syyt.
Suomalaiskirjailijoiden poikkeuksellinen aktiivisuus Saksan propagandaministerin Joseph Goebbelsin organisoimassa Euroopan Kirjailijaliitossa (Europäiscge Schriftsteller-Vereinigung) käsitellään usein häpeillen – tai vaihtoehtoisesti leimaamalla etenkin Euroopan Kirjailijaliiton varapuheenjohtajaksi noussut ja samaan aikaan Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana toiminut V. A. Koskenniemi natsiksi.
Suomen Kirjailijaliiton historiateoksessa Kivelle perustettu (Otava, 2017) dosentti Kai Häggman valottaa suomalaiskirjailijoiden toimintaa tasapuolisen oloisesti.
Kyllä: rumalta näyttää, että Koskenniemi puhui Weimarissa korkeimpien arvojen puolustamisesta samaan aikaan, kun vain kahdeksan kilometrin päässä Buchenwaldin keskitysleiri oli täydessä toiminnassa. Puheessaan Koskenniemi sanoi, että Weimariin olivat kokoontuneet ”klassisen eurooppalaisen humanismin jaloimmat sielut marssimaan yhdessä ajan suuressa rintamassa”.
Tilaisuutta isännöi natsi-Saksan propagandaministeriö.
Kuitenkin:
”Koskenniemi ihaili enemmän [J. W. von] Goethea kuin Goebbelsia, eikä häntä natsiyhteyksistään huolimatta voi nimittää natsiksi”, Häggman kirjoittaa.
Parhaimmillaan Euroopan Kirjailijaliittoon kuului yli viisikymmentä suomalaiskirjailijaa. Erityisesti ruotsinkielisten suomalaiskirjailijoiden edustus oli runsasta.
Saksaan-kumartamisen taloudelliset hyödyt olivat ilmeiset. Natsien valvomien kustantamoiden ja lehtitalojen painosmäärät olivat huikeita. Häggmanin mukaan jo yksi ainoa novelli kaikkialla valloitetussa Euroopassa ilmestyneessä Signal-propagandalehdessä merkitsi melkoisia ansioita.
Saksa-yhteyksien ansiosta Suomesta tuli toisen maailmansodan aikana ensimmäistä kertaa historiansa aikana kirjallisuuden viejä. Häggman kertoo, että Suomen Kirjailijaliiton sihteeri Huugo Jalkanen maalasi loppuvuonna 1943 Uudessa Suomessa tulevan vuoden näkymät loistaviksi: kirjailijat saattoivat elää kirjoituspalkkioillaan jopa ”melko huolettomasti”.
Ilo jäi lyhytaikaiseksi. Seuraavana vuotena Suomesta ja Saksasta tuli vihollisia ja pääsy Saksan raha-apajille leikkautui poikki saman tien.
Pari vuosikymmentä myöhemmin kumarruksen kohde oli toinen. 1960-luvun puolivälissä Kirjailijaliiton puheenjohtajana toimineen Martti Larnin teoksia julkaistiin Neuvostoliitossa miljoonapainoksin. Neuvostopainosten rahat oli käytettävä itärajan tuolla puolen, jossa palkkioilla eleli varmasti herroiksi.
Taloudellisessa toimeentulossa luultavasti jeesasi sekin, että kirjailijantyönsä ja Kirjailijaliiton puheenjohtajuuden lisäksi Larni toimi KGB:n tiedonantajana. Palkkaa tuli NKP:n keskuskomiteasta.