Sukuna Eurooppa

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Isoäidin äidin matka päättyi Babi Jariin, jonka monet muistavat mieluummin Dmitri Šostakovitšin sinfoniana kuin Kiovassa sijaitsevana paikkana, jossa syyskuun 1941 lopussa Saksan armeijan Einsatzgruppe C tappoi parissa päivässä 34 000 Kiovan seudun juutalaista.

Isoisä passitettiin Itävaltaan Mauthausenin keskitysleiriin, josta hän selvisi hengissä ja palasi Kiovaan mutta tuli takaisin vaimonsa ja lastensa luo vasta neljänkymmenen vuoden päästä.

Neuvostoliittoon kuuluneessa ukrainalaisessa Kiovassa ukrainalais-puolalaiseen juutalaistaustaiseen perheeseen syntyneen, Virossa ja Venäjällä opiskelleen, nykyisin Berliinissä asuvan, äidinkieleltään venäläisen mutta saksaksi kirjoittavan Katja Petrovskajan (s. 1970) sukuhistoria on juuri niin täynnä toisen maailmansodan kummallisuuksia kuin vain tuolla määritelistalla voi kuvitella.

Esikoisteoksessaan Ehkä Esther (suom. Ilona Nykyri, Tammi 2015) Petrovskaja jäljittää sukunsa vaiheita. Hän kertoo sukunsa naisista ja miehistä, asettaa heidät historian kontekstiin. Hän kertoo myös jäljitystyöstään ja laajentaa samalla romaaniaan esseemäisesti pohdiskelevaan kerrontaan, matkapäiväkirjankin suuntaan.

Häikäilemättömästi surmatut juutalaiset, käsittämättömien lukujen joukkotuhot, keskitysleirien kurjuus, neuvokkuudellaan tai sattuman kaupalla pälkähästä pääsevät yksilöt. Ei mitään yllättävää, vaikka aina yhtä pysähdyttävää.