Sankarit
6.12.2013
”Nyt on 500 metriä jälellä. Aikaa on kulunut kaksikymmentäkahdeksan… nyt on juuri kaksikymmentäyhdeksän minuuttia. Nyt lähti Salminen vetämään oikein kovasti. Pian alkaa viimeinen kierros. Isohollo… Nyt Murakoso pikkasen jää. Askola seuraa. Isohollo kolmantena. Nyt Murakoso on jo kymmenen metriä jäänyt. Nyt kello soi, alkaa viimeinen kierros. Murakoso jää, Murakoso jää. Nyt on kymmenen metriä tullut väliä jo. Salminen lähti vetämään. Kolmoisvoitto näyttää tulevan Suomeen.”
Kuuntelin Ylen Elävästä arkistosta selostuksen Berliinin olympialaisten 10 000 metrin juoksun ratkaisuhetkistä. Martti Jukola toteaa kolmoisvoiton lakonisesti. Hän oli tottunut näkemään suomalaisjuoksijoiden menestystä.
Kun asuin Berliinissä eikä kaupunki rauhoittunut viettämään Suomen kansallista juhlapäivää, virittäydyin tunnelmaan juuri kuuntelemalla ja katselemalla Ylen arkistojen urheiluselostuksia suomalaisten voitoista: Lasse Virénin olympiakullat 1972 ja 1976, Tapio Korjuksen viimeinen heitto Soulin olympialaisissa 1988, Matti Nykäsen hypyt Calgaryssa samana vuonna, Mikko Kolehmaisen melontavoitto Barcelonassa 1992… Yksi tappiokin kuuluu hengennostatuksen arkistomatkaani, Juha Miedon sadasosahäviöstä Lake Placidissä 15 kilometrin hiihdossa vuona 1980.
Siitä tuli perinne. Huippu-urheilun suomalaismenestykset kohottavat kansallistunnettani enemmän kuin murteellis-humoristisesti sanailevat jatkosodan sankarit elokuvassa, joka kutittelee nationalistisia tunteita, tai juhlapukuparaati, vaikka se tänä vuonna kulkeekin asuntomme kulmilla.
Urheilun käsikirjoittamaton draama, jännitys ja sen laukeaminen toivotulla tavalla. Vaikka tiedän, kuinka Berliinin olympialaisten 10 000 metrin juoksussa käy ja että Tapio Korjus jalkaansa hoidettuaan lataa kaiken yhden heiton varaan, keihäs lähtee oikeassa kulmassa ja kantaa pidemmälle kuin kukaan on siinä kisassa heittänyt, saan kylmät väreet kirimään selkärankaa pitkin.
Suomen itsenäistyttyä olympialaiset olivat näyteikkuna. Pariisin olympialaisiin 1924 Suomi valmistautui kuin sotaan. Kun menomatkalla Antwerpeniin vuonna 1920 merenkäynti oli saanut urheilijat kakomaan yli laidan ja menettämään parhaan teränsä, Pariisiin mentäessä yleisurheilijoiden kärkijoukko kyydittiin Ruotsin läpi junakyydein. Väliin oli jätetty hyvää aikaa treenaukselle. Pariisissa asetuttiin asumaan villoihin koulumajoituksen sijaan. Päähuvilan pihalle rakennettiin sauna.
Satsaus tuotti tulosta. Suomi oli mitalitilaston toinen ylivoimaisesti urheilua hallinneen Yhdysvaltojen jälkeen. Isäntäjoukkue Ranska jäi Suomen jälkeen kultamitaleiden määrässä, mutta mitaleita isäntämaa sai enemmän. Syy siihen oli Paavo Nurmi, joka ei suostunut Suomen joukkueenjohdon tallimääräyksestä häviämään 10 000 metrin olympiakultaa Ville Ritolalle ja jätti koko matkan juoksematta. Myöhemmin samana vuonna Nurmi juoksi matkan maailmanennätyksen.
Urheilusankareista tulee kansallissankareita. Nuoriin ihmisiin kytketään arvoja ja tunteita. He jäävät niiden mannekiineiksi, tahtoivat tai eivät, sopi rooli heille tai ei.
Berliinin-selostuksessaan Martti Jukola on hämmentävän toteava ja sanomisen puutteessa toistelee lauseita (”Murakoso jää. Murakoso jää.”). Hullaantumattomuus antaa selostukselle erikoisen asenteen, antaa sille oman taiteellisen silauksensa. Kynänkäyttäjänä Jukola helskytteli Suomi-henkeä kuin esikoululainen marakassia eikä kaihtanut kohtuuttoman kookkaita sanoja tai jylhiä vertauksia. Väitöskirjansa urheilutoimittaja teki runoilija J. H. Erkosta.
Dramaattiset tapahtumat + kuinka ne kerrotaan = draama.