Sankari, konna ja viisas auttaja – Tuntemattoman sotilaan kustannuspäätöksessä on ihmesadun ainekset

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Marraskuun 1954 loppupuolella Väinö Linna esiintyi Suomen Kansallisteatterin ”Pienen näyttämön naistoimikunnan järjestämässä suuressa kirjallisessa matineassa”. Kyseessä oli ilmeisesti hyväntekeväisyystapahtuma, josta saaduilla kirjanmyyntituloilla rahoitettiin Pientä näyttämöä.

Myytävien kirjojen joukossa oli Tuntematon sotilas, josta Linna oli lukenut matineassa ääneen alun ja lopun. Kaupan olleet kirjat olivat ilmeisesti ensimmäiset yleisölle myydyt Tuntemattoman sotilaan kappaleet.

Ostajat saivat kuitenkin kansipaperittoman kirjan, sillä Martti Mykkäsen sittemmin yhdeksi Suomen tunnetuimmista kirjankansista kohonnut punavalkoinen kansi ei ollut vielä valmistunut.

 

Tuntemattoman sotilaan prosessi WSOY:llä on antanut aihetta monenlaisiin kertomuksiin. Linnan on väitetty joutuneen odottamaan vastausta tavattoman kauan, ja odotusaikana hänen on kerrottu tarjonneen sotaromaaninsa käsikirjoitusta kilpaileville kustantamoille.

Näin ei ollut, vaan itse asiassa käsikirjoituksen toimitusprosessi WSOY:ssä oli varsin ripeä – etenkin kun ottaa huomioon sen, että Linnan edellinen yritelmä, ”Messias”-käsikirjoitus, oli hylätty. WSOY oli tehnyt Linnan kanssa sopimuksen ”Messiaan” alkuosan julkaisemisesta ”Erään miehen kuolema” -nimisenä pienoisromaanina, mutta sen paremmin kustantamoa kuin kirjailijaa ei tuntunut haittaavan se, ettei kirja koskaan ilmestynyt.

”Sotaromaaniaan” lähettäessään Linna ei siis ollut tekijä, jonka romaani ilman muuta otettaisiin listoille. Linna oli maininnut hankkeestaan kustantamon väelle, mutta kustannussopimusta siitä ei ollut tehty eikä sitä tietenkään oltu markkinoitu siinä vaiheessa, kun Linna postitti käsikirjoitusnippunsa Bulevardille.

 

Linna lähetti ”Sotaromaanin” ilmeisesti syyskuun viimeisenä sunnuntaina ja se saapui kustantamoon kaiketi noin tiistaina 28. syyskuuta 1954.

Nykyisessä kirjavuodessa noilla main ovat Turun kirjamessut, mutta niitä ei toki ollut vielä 1950-luvulla. Sen sijaan kustantamon perustajan Werner Söderströmin syntymäpäiviä talossa oli otettu tavaksi juhlistaa. Werner Söderström syntyi lokakuun toisena päivänä.

Kustantamon pääjohtajalla Yrjö A. Jäntillä oli kädet täynnä töitä kuusitoistasivuiseksi paisuneen juhlapuheensa kanssa, kun Linnan paperinippu tuli hänen työpöydälleen.

Käsikirjoituksen tarkat vaiheet eivät ole aivan selvillä ja eri lähteet kertovat hieman eri versioita, mutta selvää vaikuttaisi olevan, että käsikirjoituksen sai luettavakseen pari vuotta aiemmin taloon tullut kustannusvirkailija ja runoilija Mikko Kilpi, jonka tuolloinen vaimo Eeva on tehnyt myöhemmin näyttävän, yhä jatkuvan kirjallisen uran.

Kilpi luki ”Sotaromaanin” parissa päivässä ja antoi lausuntonsa. Hän ei puoltanut käsikirjoituksen ottamista kustannusohjelmaan.

 

Yhtä lailla epäselvää on, kuinka käsikirjoitus päätyi WSOY:n entisen pääjohtajan, Yrjö A. Jäntin isän Jalmari Jäntin luettavaksi. Vanha Jäntti joka tapauksessa luki ”Sotaromaanin”, innostui siitä ja palasi vanhalle työpaikalleen ilmoittamaan vaikuttuneisuutensa.

”Eri asia on, uskallatteko sen kustantaa”, hän sanoi poikansa kirjoittaman mukaan.

Kun isä asettaa poikansa rohkeuden kyseenalaiseksi, pojalla ei ole vaihtoehtoa.

Lauantaina 9. lokakuuta eli vain puolitoista viikkoa käsikirjoituksen saapumisen jälkeen Yrjö A. Jäntti kirjoitti Väinö Linnalle kirjeen, jonka oheen hän liitti kustannussopimuksen ja 50 000 markan (nykyrahassa noin 1600 euroa) shekin.

Samalla hän mainitsi, että romaaniin tulee kuitenkin tehdä pieniä muutoksia. Ne ottaisivat hoitaakseen murreasiantuntija ja kustantamon pääkielentarkastaja.

Myöhemmin Linna sai yllätyksekseen huomata, että muutokset eivät koskeneet pelkästään murre- ja kieliasua.

 

Kirjailija Veikko Pihlajamäki, Linnan ystävä Tampereelta, keksi ”Sotaromaanille” nimeksi Tuntematon sotilas. Kirjailija ja kustantamo nyökyttelivät tyytyväisinä.

WSOY tilasi Tuntemattoman sotilaan kannen Björn Landströmiltä, joka oli tehnyt esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen legendaarisen kannen. Landström oli kiireinen, ja häneltä tullut kansi oli nykykatsannosta tarkasteltuna sen mukainen.

Yrjö A. Jäntti ei pitänyt Landströmin kannesta, sillä oman kertomansa mukaan hän oli nähnyt kirjakaupassa vastaavanlaisen agenttiromaanin kantena.

Landström oli lähdössä matkoille, joten häneltä ei saatu uutta kantta, vaan kustantamo kääntyi Martti Mykkäsen puoleen.

 

Käsikirjoituksen hylkääminen, hyväksyminen, ”sensurointi”, nimen keksiminen ja kahden eri graafikon kannet – kaikki kahdessa kuukaudessa. Aikana, jolloin ei ollut käytössä digiteknologiaa eikä digipainoja.

Kansipaperin kera Tuntematon sotilas ilmestyi aikakirjojen mukaan kolmantena joulukuuta.

Ennen joulua Toini Havu arvosteli sen Helsingin Sanomissa, ja viimeistään seuraavan vuoden alussa kirja oli kaikkien huulilla. Edvin Laineen elokuvakin ilmestyi jo vuoden 1955 lopulla, vaikka puolustusvoimat eivät antaneetkaan kalustoaan elokuvatuotannon käyttöön.