Salakavala illuusio – Tässä Erkki Tuomioja onnistuu ja Finlandia-voittaja epäonnistuu

Päiväkirja vaikuttaa todelta. Informatiiviset merkinnät, epätäydellisten lauseiden sähketyyli. Kommentit tuoreeltaan, tuntemukset sensuroimatta.

Vaikutelmaa täydentää se, että päiväkirja sisältää kosolti pieniä, arkisia yksityiskohtia, joita fiktion kirjoittajan ei tulisi mieleen kirjoittaa. Ne ovat epäolennaisia oksasuomuja. Juuri näistä pienistä, satunnaisenoloisista tokaisuista kehittyy päiväkirjalle luonteenomainen tarinankerronnan tapa.

Suoraviivaisen etenemisen sijaan päiväkirjan juoni koostuu palasista. Päiväkirjan logiikka ei ole Hollywoodin logiikkaa, koska sitä ei rakenna Aristotelesta päntänneet dramaturgikomppaniat vaan elämä.

Kuitenkin päiväkirjaan rakentuu vääjäämättömästi sisäinen draama, sillä päiväkirjan lukijalla on tiedossa nykyhetki. Murha on tapahtunut. Päiväkirja kertoo kronologisesti murhaan johtaneet syyt.

Kronologia on päiväkirjan itsestään selvä muoto. Silti päiväkirjoja voi lukea pomppien. Päiväkirjasta voi haluta katsoa jonkin tietyn päivän tai jakson merkinnät. Jos päiväkirjan on julkaistu ja siihen on laadittu henkilöhakemisto, henkilöittäin etenevä lukutapa on houkutteleva. Niin lähestyin esimerkiksi Erkki Tuomiojan päiväkirjojen tänä syksynä ilmestynyttä osaa Luulin olevani aika piruileva.