Säännöin sääntöjä vastaan
”Vallankumouksen Hengen nimissä ilmoitamme: 1. Vuoden 1920 elokuusta alkaen kaikenlainen runous, mistä ei välity sen luojan yksilöllistä näkemystä, mikä ei määrittele erityistä, ainoastaan subjektille ominaista maailmankatsomusta ja -käsitystä, mikä ei operoi ilmiöiden ja asioiden, kuten tarkasteltavan objektin tai sanan, sen hetkisellä sisäisellä ajatuksella (merkitys – ei mitään myöskään materian näkökulmasta) MITÄTÖIDÄÄN.”
Venäläisen nitševokit-avantgarderyhmän Asetus runouden nitševokeista huokuu ehdottomuuden retoriikkaa. Se on mahtipontinen kuin pari vuosikymmentä myöhäisempi Neuvostoliiton hymni.
”On tullut aika puhdistaa runous perinteestä ja alkeellis-runollisesta elämän sonta-aineksesta maailmankaikkeuden alun olevaisuuden ja Ei-minkään Naamion kollektivisoinnin nimissä”, nitševokit jatkavat asetuksensa kolmannessa pykälässä. Ja viidennessä: ”Runoudessa ei ole mitään; ainoastaan – Nitševokit.”
Töölön kirjaston Poesia-päivässä julkistettiin kiinnostava kirja, Helsingin yliopiston venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professorin Tomi Huttusen toimittama Venäläisen avantgarden manifestit, johon on kerätty venäläisten avantgardeliikkeiden ohjelmajulistuksia. Ryhmittymät on myös esitelty.
Venäjällä ja Neuvostoliitossa esiintyi 1900-luvun toisella ja kolmannella vuosikymmenellä vahvaa ja vilkasta avantgardeliikehdintää, joka korosti itsenäisyyttään keskieurooppalaisesta avantgardesta. Kirja esittelee viisitoista ryhmittymää, jotka julistivat kirjallisuusnäkemyksiään manifestein.
Julistukset sulkevat ja rajaavat, määritelevät ja ohjaavat. Manifestit ovat vahvoja näkemyksiä taiteen tehtävästä, toimintamalleista, tavoitteista tai ylipäätään taiteen olemuksesta. Ne luovat sääntöjä ja ohjeita ja heittävät aiemman kirjallisuuden kuten vaikkapa Puškinin, Dostojevskin ja Tolstoin yli laidan Nykyajan Höyrylaivasta niin kuin kubofuturistien Korvapuustissa yleiselle maulle vuodelta 1912 sanotaan.
Venäläisen avantgarden manifestit osoittaa, että manifestit ovat itsessään kirjallisuutta, jopa oma piskuinen genrensä. Manifestien ilmaisumuodot vaihtelevat julistuksesta säemuotoiseen runoiluun ja kertomukseen. Ne käyttävät hyväkseen typografian keinoja niin kuin avantgardelyriikka.
Manifestit usein edelsivät kirjallista tuotantoa. Ensin mietittiin, miten halutaan kirjoittaa. Sen jälkeen kirjoitettiin – jos kirjoittaminen enää sattui kiinnostamaan. Asetus runouden nitševokeista päättyy kuudenteen pykälään:
”Elämä toteutuu iskulauseidemme myötä: Mitään älkää kirjoittako! Mitään älkää lukeko! Mitään älkää puhuko! Mitään älkää julkaisko!”