Rauhanneuvottelija unelmoi toisen osapuolen kuristamisesta – ”Kukaan ei tiedä, miten paljon pimeää minuun mahtuu”
Haluan rikkoa kaiken. Haluan heittää kynän ja lehtiön miehen kasvoille, hypätä Italiasta tilatun, tuhansien eurojen arvoisen pöydän yli. Haluan painaa käteni miehen kaulalle ja kuristaa, tuntea hänen aataminomenansa painuvan peukaloni alla, kuulla hengityksen pihinän, nähdä kasvojen inkiväärinpunan tummuvan. Haluan pitää miestä paikoillaan ja huutaa hänen korvaansa niin kovaa, että tärykalvo repeää.
––
Te vallanhimoiset, kultaan käärityt paskat.
Te ylimieliset paskaa jauhavat siat.
––
Teillä ei ole oikeutta elää.
Hirttäkää itsenne.
Palakaa.
Elina Hirvosen Punaisen myrskyn pysäyttävimmät kohdat eivät löydy romaanin alkuosasta, jossa irakilainen pikkupoika elää salaisuuden varjossa ja vaarassa, koska hänen isänsä vastustaa Irakin diktaattoria Saddam Husseinia.
Ne eivät löydy Valkeakoskelta tehtaan tuoksusta, jossa Irakista Suomeen perheensä mukana muuttanut poika ihmettelee, kuinka tässä maassa kaikki tapahtuu hitaasti, ja haluaa oppia uudesta kotimaastaan kaiken.
Pysäyttävin kohta on se, kun nuoreksi mieheksi kasvanut poika työskentelee konfliktia sovittelevien neuvottelijoiden tulkkina ja hänen sisällään kuohuu. Hänen sisällään roihuavat väkivaltafantasiat.
Tuo kohtaus iskee kirjan minäkertojana toimivan, aikuiseksi kasvavan pojan siloiseen kuvaan säröä syvemmän railon. Se tekee hänestä hahmon sijaan ihmisen.
Samalla tuolla pienellä kohtauksella Hirvonen nostaa kirjan minulle olennaisimmaksi teemaksi anteeksiannon. Onko vääryyttä ja julmuutta kokeneen mahdollista antaa anteeksi? Pitääkö silloin antaa anteeksi?
”Kukaan ei tiedä, miten paljon pimeää minuun mahtuu”, romaanin kertoja sanoo.
Toinen syntyperäisen suomalaisen kannalta kiinnostava kohtaus liittyy Yhdysvaltain presidenttiä George W. Bushia vastustavaan mielenosoitukseen, johon osallistumista minäkertojan luokkakaverit suunnittelevat.
Kuinka vankkoja mielipiteitä nuoret latelevatkaan? Kuinka he voivat kuvitella tietävänsä asioista ja niiden taustoista?
”Kaikki puhuvat Irakista, mutta minä en tiedä, mistä he puhuvat. Kaikilla on mielipide sodasta, Irakista ja irakilaisista, mutta minä en tiedä, mistä he puhuvat, eikä kukaan kysy minulta.”
Konfliktit harvoin ovat niin mustavalkoisia kuin miltä ne typistetyissä kommenteissa tai taistelevissa twiiteissä näyttävät.
Punaisen myrskyn pohjana ovat kansanedustaja Hussein al-Taeen (sd.) ja hänen perheensä tarinat. Mediassa romaania on käsitelty jonkin verran juuri tosipohjaisuutta vasten.
Romaanin kannalta tarinoiden alkuperä on sivuseikka. Punainen myrsky seisoo omilla jaloillaan, ei al-Taeen jaloilla.
Punainen myrsky on ilmestynyt paitsi romaanina myös Ylen kaksiosaisena kuunnelmana. Jussi Lehtonen tuo kuunnelman minään siihen kuuluvan impulsiivisuuden, joka romaanin kerronnassa pilkahtaa esiin harvemmin. Juuri kuohahdukset ovat tarinan vahvimmat kohdat.