Professori

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Kun syksyllä 1995 kaiken tietävänä ja paljon enemmän janoavana aloitin opinnot Helsingin yliopistossa, yksi ensimmäisistä luentokursseistani käsitteli kirjallisuushistoriaa. Opinto-oppaan mukaan meidän olisi pitänyt päästä valistukseen, mutta luultavasti ihailimme Tusculumia niin hartaasti, että hädin tuskin saimme käsiteltyä Vergiliuksen paimenlaulut. Tietenkään unohtamatta niiden yhteyttä Theokritokseen.

H. K. Riikosen polveileva ja alaviitteitä suosiva esitystapa lumosi minut kertaheitolla. Riikosen opetuksessa oli sitä henkeä, jota olin romanttisissa mielikuvissani projisoinut yliopistoon. Hän edusti minulle perehtyneisyyttä, laajaa tietämystä, omistuneisuutta, traditioista kiinni pitämistä ja tiedon kunnioitusta.

Tänään Helsingin yliopistolla järjestetään seminaari elokuussa eläkkeelle jääneen H. K. Riikosen kunniaksi. Riikonen pitää seminaarin avausluennon.

Ensimmäinen opiskeluvuosi oli minulle yliopisto-opintojeni parasta aikaa. Kirjallisuushistoriakurssin lopputentissä muistelen vastanneeni, että Montaigne (häntä sentään luettiin kurssin ohella, vaikkei luennoissa aivan samalla vuosituhannelle päästykään) oli savolainen. Ilmeisesti professorini oli tehnyt saman heimomäärityksen, sillä sain opintojaksosta parhaan arvosanan.

Kävin kuuntelemassa joitakin Riikosen luentokursseja puhtaasta mielenkiinnosta. Erityisesti muistan Kirjeen ja kirjeen kirjoittamisen historiaa käsitelleen kurssin, joka avasi näkemään kokonaisen kiehtovan genren, jossa tiedonvälitys ja kirjallinen ja vivahteikas ilmaisu kohtaavat. Kirjeen kirjoituksen ääni on hävinnyttä arkea, se on historiaa. Kirjeet ja kirjeiden kirjoittajat ovat reliikkejä, eivät sanan uskonnollisessa tai historiallisessa vaan biologisessa merkityksessä.