Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Perinteisin menoin

Blogit Kirjailijan päiväkirja 19.6.2015 14:58
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Suomi on sulkeutunut, vedospino avautunut.

Juhannus on traditioiden juhlaa. Joskus viitisentoista vuotta sitten juhannusperinteenäni oli lukea Reijo Mäen senkesäinen romaani. Viime vuosina perinne on päivittynyt oman romaanin oikolukuun.

Viimeisimmät romaanini ovat ilmestyneet elokuussa, ja jotta kirja voisi olla kaupoissa ennen syyskauden avaavia kirjatapahtumia (Tampereen tapahtumien yö sekä Turun ja Helsingin taiteiden yöt), se täytyy saada painoon viimeistään heinäkuun alkupuolella. Koska kustannustoimittajatkin saattavat haluta lomailla kesäaikana, juhannus on aikatauluttunut oikolukuajaksi. Se tosin tarkoittaa, että myös kustannustoimittajallani on sama juhannusperinne kuin minulla.

Kirjantekemiseen tuntuu kuuluvan loppukiire, mikä tuntuu käsittämättömältä suhteessa kirjaprosessin vaatimaan kokonaisaikaan. Täten myös vedokset valmistuvat viime tingassa. Muutama vuosi sitten kustannustoimittajani toi vedokset juhannusaattona Tampereen rautatieasemalle. Tänä vuona kävin noutamassa ne eilen aamulenkillä kustantajan kirjakaupasta, koska en olisi muussa välissä ennättänyt.

Edessä on kohtuulliset 238 sivua ja kolme vuorokautta.

Oikolukeminen on kirjailijan kannalta kirjanteon viimeinen vaihe. Viimeisen editointikierroksen jälkeen saatu teksti on taitettu graafikon suunnitteleman asun mukaisesti. Kirjan sisäsivut näyttävät juuri siltä kuin niiden on tarkoitus näyttää valmiissa painotuotteessa.

Pyrin tekemään oikolukiessani mahdollisimman vähän korjauksia. Puutun selviin kirjoitusvirheisiin ja taitto-ongelmiin, esimerkiksi väärään tavutukseen. Joissain paikoissa saatan vielä oikolukuvaiheessa korjata sanan toiseksi, jopa poistaa jonkin lauseen. Kappaletason muutoksia en enää tässä vaiheessa tee. Niiden aika on ollut viimeisellä editointikierroksella.

En halua olla James Joyce, joka kirjoitti teoksensa uudelleen vedosten marginaaleihin, minkä vuoksi niiden ilmestyminen viivästyi kroonisesti. Joissakin vanhoissa kustannussopimuksissa taisi lukeakin, että kirjailijan tekemät muutokset saavat olla ”kohtuullisia”.

Kun juhannuksen jälkeen palautan oikoluetut printit kustantamoon, kustannustoimittaja vie korjaukset (niin minun kuin omansa) tiedostoon, tarkistaa, etteivät muutokset aiheuta uusia ongelmia ja lähettää tiedoston eteenpäin sekä antaa myöhemmin painoluvan. Jokainen vedoksiin tekemäni merkintä siis tietää lisätyötä kustannustoimittajalle.

Oikolukeminen ei ole näkymätöntä työtä niin kuin viimeinen editointikierros saattaa olla. Viimeisellä editointikierroksella tulee nyanssimuutoksia, joiden merkitystä moni lukija tuskin huomaa. Se on teoksen yliviimeistelyä. Sen sijaan oikoluku tai paremminkin sen puute näkyy helposti. Pilkkuvirheet ja ylimääräiset kirjaimet pistävät silmään ja antavat viimeistelemättömän vaikutelman. Siksi oikoluku on tehtävä huolella.

Oikolukeminen on siitä hyvää juhannuspuuhaa, että sen voi tehdä säiden mukaan auringossa tai sateessa – sateessa vieläpä sisätiloissa.