Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Pankkiirit – melkein ihmisiä

Blogit Kirjailijan päiväkirja 10.2.2016 22:20
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Kun hollantilaistoimittaja Joris Luyendijk sukelsi brittiläisen The Guardian -lehden toimeksiannosta Lontoon pankkiirien elämään, hän otti käyttöön kulttuuriantropologian asevalikoiman.

Bestselleriksi nousseessa kirjassaan Rahan ruhtinaat (Dit kan niet waar zijn, suom. Mari Janatuinen, Atena) Luyendijk lähestyy pankkiireja niin kuin alkuasukasheimoa. Näkökulma on ulkopuolisen. Pankkiirit ovat Luyendijkille heitä tai noita, jotain mystistä (ja pahaa?), jota hän itse ei edusta.

Tapasin Luyendijkin päivällisellä Alankomaiden suurlähetystössä. Villa Kleinehissa kysyin häneltä, mikä oli suurin yllätys, jonka hän kohtasi kirjaa kirjoittaessaan (tai paremminkin alkujaan The Guardianin blogia tehdessään).

”Pankkiirit ovat niin kuin me”, Luyendijk vastasi.

Saman hän oli aiemmin päivällä muotoillut Kauppalehden haastattelussa näin: ”Ennen kuin tutustuin pankkiireihin, luulin että he ovat hirviöitä, mutta minulle selvisi, että hirviöitä ovatkin pankit.”

Lähtökohtaa voi aiheesta pitää asenteellisena, mutta siihen perustuu kirjan kantava rakenne: kohteen ymmärtäminen vähä vähältä paremmin. ”Heidän” näkeminen ”meiksi” on tutkijan ja tutkimuksen lukijan ymmärryksenkehitystarina.

Teoksessaan Luyendijk esittelee finanssimaailman toimijoita eri tasoilta – investointipankin kymmenten miljoonien kauppojen päällä istuvien työntekijöiden maailma on toisenlainen kuin osuuspankin kassaneidin tai -herran. Yksi Rahan ruhtinaiden keskeisiä havaintoja onkin se, että pankkiirit eivät ole yhtenäinen joukko.

Haastattelujen kulkua ja sitä kautta niiden antajien toimenkuvia esitellessään kirja on oiva johdatus pankkiliiketoiminnan moninaisuuteen. Lontoon City tai New York ovat toki toisenlaisia omia maailmojaan kuin Helsingin Aleksanterinkatu tai Vallilan finanssilaakso eikä suomalainen pankkimaailma ole yhtä hurmaavan maanis-depressiivistä kuin talouden hermokeskusten.

Muistaa täytyy sekin, että osin haastateltavat ovat voineet luoda itsestään sellaista kuvaa, jota he ovat ahmineet finanssimaailmaa kuvaavista teoksista kuten vaikkapa Michael Lewisin Valehtelijan pokerista (suom. Ilkka ja Aapo Rekiaro), Greg Smithin ”paljastuskirjasta” Why I Left Goldman Sachs tai Geraint Andersonin humoristisesta ja ylilyövästä Cityboy-romaanista, joiden kanssa Rahan ruhtinaat kuuluu karkeasti samaan genreen.