Paavo Arhinmäki saa lukijan muistelemaan elämäänsä
Jalkapallon arvokisat yleensäkin tuovat tarjolle uusia jalkapalloaiheisia kirjoja, sillä lajista kirjoitetaan paljon ja asiantuntevasti. Ilmeisesti kustantajissa ja kirjailijoissa on kosolti jalkapallon ystäviä.
Kun Suomen miesten jalkapallomaajoukkue ylsi ensimmäistä kertaa karsintojen kautta lajin arvokisoihin, tänään alkavaan EM-lopputurnaukseen, jalkapallohuuma tarttui muihinkin kuin Suomen maajoukkueen vannoutuneisiin kannattajiin.
Kisoihin selviytyminen tuntui tosin olleen suurempi tapaus kuin kisojen alkaminen. Vaan ehkäpä huuma tästä kasvaa Suomen ensimmäisen EM-lopputurnausottelun alla.
Kansanedustaja, urheilusta vastanneena ministerinäkin toiminut Paavo Arhinmäki on niitä, jotka ovat jaksaneet kannustaa Suomen miesten jalkapallomaajoukkuetta silloinkin, kun arvoturnaukseen yltäminen on ollut lähinnä haaveiden kohde. Kaiken se kestää -kirjassaan (luk. Niko Saarela, WSOY 2021) Arhinmäki kertoo seikkailuistaan maajoukkueen karsintaotteluihin.
Kaiken se kestää onkin paitsi jalkapallokirja ja fanin tunnustukset myös matkakirja. Arhinmäki tarinoi erilaisista kohtaamisista eksoottisissa ympäristöissä ja kulttuureissa. Suomalaisen jalkapallofanin näkökulmasta eksoottiseksi käy myös esimerkiksi Englanti.
Samalla hän taustoittaa jalkapallokulttuurien eroja ja siinä sivussa kulttuuripiirteitä muutenkin.
Siinä missä uutiset ja viihde ovat menettäneet aikasidonnaisuutensa, urheilu tapahtuu reaaliaikaisesti. Jalkapallo-ottelut keräävät ihmiset katsomoihin ja televisioiden ääreen niin kuin EM-kisoissa tästä illasta alkaen seuraavan kuukauden ajan.
Jalkapallo-ottelut ovat siksi aikasidonnaisia. Niistä voi kysyä: missä olit silloin, kun…? – ja aika moni osaa vastata.
Vaikken ole kummoinen jalkapalloentusiasti, pystyn helposti ulkomuistista sanomaan, että Italian isännöimien vuoden 1990 jalkapallon MM-kisojen loppuottelu pelattiin 8. heinäkuuta (tylsä peli, Saksa sentään voitti) tai että kolme vuotta sitten MM-loppuottelun aikaan istuin Oulusta Helsinkiä kohti lähteneessä junassa Oulun aseman lähellä olevasta jätskikioskista ostamani irtojäätelötötterö kädessäni ja tuskailin Junaverkon toimimattomuutta.
Vuoden 1994 EM-kisojen lopputurnauksen aikaan olin Norjassa, ja kun Norja ja Italia kohtasivat alkulohkossa, seurueeseen kuului myös pari italialaista. Kreikan käsittämätöntä suoritusta Portugalin EM-kisoissa vuonna 2004 taas seurasin Ruotsissa, ja kun Ruotsi ja Tanska pelasivat vastakkain alkulohkossa, kannatin tietysti Tanskaa.
Vielä vakuuttavampi kokemus oli kuitenkin Saksan isännöimän vuoden 2006 MM-lopputurnauksen seuraaminen silloisessa kotikaupungissani Berliinissä. Kun Saksa ja Ruotsi kohtasivat neljännesvälierässä, Brandenburgin portilta Voitonpylväälle ulottuvalla fanimaililla, jossa ottelua seurattiin jättiskriineiltä, ei ollut järin monta kelta-sinisiin pukeutunutta.
Juuri näin Paavo Arhinmäen kirja toimii: se saa lukijan muistelemaan omia kokemuksiaan, elämäänsä.
Urheilun suurtapahtumat ovat sopivia mittapuita, joiden avulla ihminen näkee oman kehityksensä ja saa pohtimaan, miten olisi käynyt, jos jossain tilanteessa olisikin toiminut toisin.
Arhinmäki kirjoittaa sujuvasti ja anekdootein. Ottelulippujen saaminen ja matkojen järjestäminen ovat jo ensimmäinen seikkailu, paikan päällä tapahtuva fanien enemmän tai vähemmän järjestelmällinen vapaa-ajanvietto toinen ja itse ottelu vasta kolmas.
Politiikkakin vilahtelee siellä täällä. Esimerkiksi syksyllä 2015, jolloin Kreikan valtio kärsi vaikeuksissa, Arhinmäki matkusti Pireukseen katsomaan ottelua.
”Pelin alkaessa lämpötila oli edelleen lähes neljäkymmentä astetta. –– Olin sopinut puoliajalle tapaamisen pääministeri Aléxis Tsíprasin avustajan Giánnis Bouroúsisin kanssa. Tapaaminen tapahtui keskusteluna pääkatsomon ja vieraskatsomon välisen aidan lävitse. Bouroúsis ei ollut naurulta saada sanotuksi sanaakaan, kun hän katseli suomalaista kansanedustajaa, joka oli pukeutunut pelkkiin boksereihin.”