Onko Suomen peliklusterin kiittäminen torontolaista kirjoituskonekorjaamoa?

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Commodore 64 -tietokonetta markkinoitiin Suomessa Tasavallan tietokoneena. Mainosmiesten keksimä nimitys oli perusteltu: ilmeisesti missään muualla maailmassa Commodore 64 ei myyty suhteessa väkilukuun yhtä paljon kuin Suomessa.

Commodore 64 on vähintään sukupolvikokemus. Muistan edelleen hyvin, kuinka sain tietokoneen silloin jo väriltään beigeksi ja muotoilultaan nykyaikaisemmaksi muuttuneen C-mallin joululahjaksi. Sillä joululomalla en paljon muuta tehnyt kuin tutkin tietokoneen mahdollisuuksia niinä kaikkina hetkinä, joina vanhempani eivät halunneet katsoa televisiota – tietokone kun oli liitettävä talouden ainoaan telkkariin.

Myöhemmin tein kauppaa isäni kanssa ja ostin tietokoneen monitoriksi vanhan mustavalkoisen mökkitelevision. Niin sain naputtaa Mikrobitistä ohjelmalistauksia illat läpeensä.

”Tasavallan tietokone” on sukupolvikokemusarvonsa vuoksi ehdottomasti ansainnut muisteloita sisältävän historiakirjan, joka on ollut perusteltua ottaa Suomi 100 -hankkeeksi niin kuin Juho Kuorikosken Commodore 64 – Tasavallan tietokone -kirjalle (Minerva, 2017) on tehty.

Sukupolvikokemus kyllä, mutta onko Commodore 64 ja sen ympärille syntynyt aktiiviharrastajien piiri suomalaisen peliteollisuuden takana? Tai ehkä informaatioteknologia-alan laajemminkin – onhan esimerkiksi F-Securen perustaja ja Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa kertonut siitä, kuinka säästi kaverinsa kanssa saadakseen ostettua puoliksi Commodore 64:n.