"Nollapalkkoistaan tunnettu kestohäirikkö tarjoaa suomentajille vaivanpalkaksi näkyvyyttä" – Onko Suomessa kääntäjiä kyykyttävä kustantamo?
Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton Kääntäjä-lehti kertoo numerossaan 2/2020 kirjallisuuden kääntäjien jaoksen palkkiokyselyn tuloksista. Keskipalkkiot ovat muuttuneet vuodessa vain vähän, mutta palkkahaitari on leventynyt.
Eräänlaisena alaviitteenomaisena sivuhuomiona artikkelissa kuitenkin tykitetään:
”Taiteellinen kunnianhimo ei sinänsä ole parempien palkkioiden tae; muistettakoon tässä nollapalkkioistaan tunnettu palkkiokyselyiden kestohäirikkö, lehtien palstoilla kulttuuriteoistaan kiitelty kustantamo, joka tarjoaa apurahalla työskenteleville suomentajille vaivanpalkaksi lähinnä näkyvyyttä.”
Sanamuodoista päätellen asia on kirjallisuuden kääntäjien parissa tunnettu. Asiasta hyvin perillä oleva lähde kertoo, että kyseessä oleva kustantamo on turkulainen Sammakko.
Sammakon kustantaja Seppo Lahtinen kiistää väitteen, mutta rajatapauksia on hänen mukaansa ollut.
”Esimerkiksi EU-projekteissa itse apurahan myöntävä taho edellyttää, että koko käännöspalkkio maksetaan apurahasta. Omien palkkioitteni kohdalla olen hyväksynyt tämän jatkuvasti. Ja joitain tällaisia kulttuurityön nimissä tehtäviä hankkeita on ollut viime vuosinakin ja on vieläkin tulossa yksi virosta suomeen”, Lahtinen kertoo.
Lahtinen kertoo myös, että erään suomentajan kanssa tällä konseptilla, jossa suomentaja tekee työnsä apurahalla, on tehty monia käännöskirjoja.
”Näitä kirjoja ei olisi ollut varaa muuten tehdä. Kysymys on ollut kulttuurityöstä. Kirjoja, joita olemme tehneet rakkaudesta lajiin.”
Vähälevikkiset käännöskirjat ovat kustantamoille taloudellisesti hankalia tapauksia ja niiden tekeminen ilman jonkinmoista tukea olisi säännöllisesti käytännössä mahdotonta – firmalta loppuisivat rahat.
Suomentajille maksetaan yleensä käännöksen merkkimäärään sidottu palkkio, joka tapaa olla suurempi kuin kotimaisen alkuperäisteoksen tekijälle maksettava taattu tekijänpalkkion ennakko. Lisäksi käännöskirjan alkuteoksen tekijältä täytyy hankkia käännösoikeudet.
Normaalitapauksessa kotimaisen kirjailijan teoksen kiinteät kustannukset ovat kustantamolle käännöskirjaa pienemmät.
Kustantamot ovat ratkoneet taloudellista yhtälöä eri tavoin. Sammakon Lahtinen esimerkiksi kertoo itse kääntäneensä noin kolmekymmentä kirjaa muiden töidensä ohella.
”Niistä meillä ei olisi ollut varaa maksaa minulle erillistä palkkiota.”
”Toisaalta meillä oli jossain vaiheessa kuukausipalkalla ihminen tekemässä enimmäkseen käännöksiä, ja lisäksi hän sai ihan kivasti apurahojakin välillä. Tämä lienee aika epätavallinen käytäntö.”
Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton palkkiokyselyä tunteva henkilö kertoo, että kyselyn otanta on rajallinen ja se on nimetön, joten tuloksista ei voi tietää varmasti, onko kyseessä aina sama suomentaja vai koskeeko käytäntö kaikkia kustantamon suomentajia. Kääntäjä-lehden artikkelissa käytetty monikkomuoto ei välttämättä siis pidä paikkaansa.
”Käännöspalkkiot ovat alati tärkeä kysymys, mutta on myös suomentajia, jotka ovat vähän kuin kuusikymmentäluvun keikkamuusikot Pekka Kejosen Jameissa: odottavat kaiket päivät tilaisuutta päästä tekemään kunnon kamaa”, hän muistuttaa.