Noir

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Ikkunastani näkee juuri ja juuri oopperan. Tuomiokirkon tornia on vaikea edes kuvitella kohoamaan Sakkaroosin talon takaa.

Sumuinen aamu sopii täydellisesti noir-keskustelulle, jota kohta pitäisi lähteä käymään Yle Puheeseen Pasilaan. Syyn siihen antaa viime viikolla ilmestynyt Helsinki Noir -kirja, johon neljätoista suomalaista kirjailijaa, minä yhtenä heistä, on kirjoittanut noir-henkisen rikostarinan. Nimen mukaisesti kaikki tarinat sijoittuvat Helsinkiin, lähinnä keskusta-alueen rikollisiin kortteleihin.

”Noir” genremääreenä on tullut elokuvan puolelta; kirjallisuudessa noir-henkistä rikostarinaa on tavattu kutsua kovaksikeitetyksi dekkariksi. Kovaksikeitetty dekkari syntyi Yhdysvalloissa 1930-luvulla: Dashiell Hammett, Raymond Chandler ja muut kirjoittivat rikoksista aivan toisin kuin brittiläiset kollegansa dekkarin kultakaudella.

Brittiläinen sievä arvoitusdekkari keskittyi ongelmanratkaisuun: kuka murhasi paroni x:n? Lukija saa eteensä johtolangat ja hänen pitäisi pystyä samaan kuin salapoliisi. Vaikka kultakauden arvoitusdekkareissa kuolee ihmisiä toisensa perään, ne ovat lintukotoa, jossa ei tapahdu mitään pahaa. Etenkin nykylukijalle brittiläiseen yläluokan hulppeissa linnoissa ja kartanoissa tapahtuvat tarinat ovat miljöönsä puolesta yhtä kotoisia ja realistisia kuin Harry Potterin Tylypahka.

Kovaksikeitetyssä dekkarissa katu tuli viskiä naukkailevan salapoliisin toimistohuoneeseen. Romaanin sivuilla eivät vilise kultivoituneiden henkilöiden ranskankieliset huudahdukset vaan alaluokan puhekieli. Kovaksikeitettyä dekkaria leimaa myös kyynisyys. Salapoliisi on nähnyt paljon ja kokenut kaiken.