Naiset hallitsevat kaunokirjallisuutta – ja se näkyy
Helsingin Sanomain kirjallisuustoimittaja Antti Majander on päivittänyt tilastonsa Helsingin Sanomissa arvosteltujen kirjojen kirjoittajien sukupuolijakaumasta. Majanderin itsekriittinen laskutoimitus päätyy havaintoon, että miehet jylläävät yhä kritiikissä.
Kirjallisuuslehti Parnasson vastaavana tuottajana tilaan Parnasson artikkelit ja kirja-arvostelut, joten päätin harjoittaa vastaavaa tarkastelua ja itsekritiikkiä Parnassossa julkaistujen kirja-arvostelujen osalta.
Viime vuoden kuudessa numerossa ja tällä viikolla ilmestyneessä vuoden 2021 ensimmäisessä Parnassossa on julkaistu yhteensä 90 kirja-arvostelua.
Parnasson kirja-arvosteluosasto uudistettiin numerosta 1/2020 alkaen niin, että arvosteluja on kahta kokoa: yhden sivun mittaiset ”normaalit arvostelut” ja aukeaman laajuiset ”isot arvostelut”. 90 julkaistusta arvostelusta yhdeksän oli niin sanottuja isoja koko aukeaman arvosteluja.
Arvosteluista kuusikymmentä eli kaksi kolmasosaa kohdistui naisen (naiseksi olettamani) kirjoittamaan teokseen, kolmekymmentä miehen (mieheksi olettamani) kirjoittamaan teokseen. Luvuissa voi olla muutaman kappaleen heittoja jo siitä syystä, että en tiedä eikä minun kuulukaan tietää kirjoittajien sukupuoli-identiteettiä.
Yhdeksästä isosta arvostelusta viisi kohdistui miehen, neljä naisen kirjoittamaan teokseen.
Naiset siis tuntuvat ”jylläävän” kritiikissä, kun yhtä miehen kirjoittamaa kirjaa kohden Parnassossa arvostellaan kaksi naisten kirjoittamaa kirjaa.
Täytyykö huolestua?
Minun mielestäni ei, mutta olen tietenkin väärä ihminen arvioimaan, koska epäsuhta on seurausta omista päätöksistäni.
Perustelen.
Parnassoa on aiheellisesti viime vuosikymmeninä syytetty miesten lehdeksi. Parnasson juttujen ja kirja-arvostelujen tilaajana olen viime vuosina pyrkinyt painottamaan naispuolisten tekijöiden osuutta.
Selvimmin se näkyy varmasti juuri kritiikeissä. Artikkeliosiossa näppituntumallani käsitellään enemmän mieskirjailijoita, mikä johtunee valtaosin siitä, että Parnassossa paljon käsiteltävät klassikot ja menneillä vuosisadoilla kirjoitetut teokset ovat historiallisista syistä valtaosin miesten kirjoittamia.
Jonkinmoinen oma tavoitteeni on, että arvosteluissa kirjoittajien sukupuolijakauma olisi 50 prosenttia plus/miinus kymmenen prosenttiyksikköä siis välillä 40–60 prosenttia. Viimeisimpien seitsemän numeron osalta tämä ei toteutunut, mutta en pidä tilannetta vielä hälyttävänä.
Sukupuolijakauman painottumiseen naisten hyväksi nimittäin vaikuttaa paitsi vastaavan tuottajan ohjaus myös tarjonta: on vaikea kuvitella, että parhaan ja kiinnostavimman kirjallisuuden kirjoittajat edustaisivat biologisia sukupuolia suhteessa 50–50.
Muitakin epätasapainoja Parnassossa on.
Parnasson kirja-arvosteluissa korostuu kaunokirjallisuus. Tietokirjoista Parnassossa arvostellaan käytännössä vain kirjallisuutta käsitteleviä teoksia. Nämä ovat tietoisia valintoja.
Samoin linjapäätös on se, että arvosteluissa korostuu myös niin kutsuttu korkeakirjallisuus (literary fiction). Niin kutsutun genrekirjallisuuden ilmiöitä samoin kuin lasten- ja nuortenkirjallisuutta käsitellään Parnassossa katsaus- ja ilmiöartikkeleissa kuten numerossa 1/2021 julkaistussa Outi Hytösen kuvakirjakatsauksessa.
Kirjoittajan sukupuoli on vain yksi ulottuvuus, jonka osalta pyrin välttämään vääristymiä. Muita ulottuvuuksia ovat esimerkiksi kustantamot, kirjallisuudenlajit, suomennetun kirjallisuuden lähtökielet.
Varsinkin jälkimmäisen kohdalla harjoitan tietoisesti ja röyhkeästi niin sanottua positiivista diskriminaatiota. Se tarkoittaa, että vaikkapa espanjasta suomennetulla kaunokirjalla on paremmat mahdollisuudet tulla arvostelluksi Parnassossa kuin englannista suomennetulla.
Tämä ei tietenkään johda siihen, että vaikkapa espanjasta suomennettujen teosten absoluuttinen määrä pääsisi kasvamaan järin suureksi tai että englannista suomennettujen teosten käsittely jäisi vähäiseksi. Suomennoskirjallisuuden tarjonta pitää tästä huolen.
Haluan olla tarkkana myös kustantamotaustojen suhteen, sillä Parnassoa julkaiseva Otavamedia kuuluu samaan konserniin kuin kirjankustantamo Otava. Otavan kirjaryhmä sisältää monia kustantamoita. Toisaalta oma pääasiallinen kustantamoni on WSOY-ryhmään kuuluva WSOY.
Nämä kaksi kustantamoryhmää hallitsevat suomalaista yleisen kirjallisuuden kustantamista, joten niiden kustantamat kirjat näkyvät paljon Parnassossa – ja niin pitääkin. Jopa hysteerisesti kuitenkin pyrin pitämään huolta siitä, ettei Parnasso asettuisi suosimaan mitään kustantamoa ainakaan kaupallisista tai henkilösuhteellisista syistä.
Kirjailijoiden maantieteellinen diversiteetti, ikäjakauma, genret, esteettiset suuntaukset… Tarkasteltavia muuttujia on loputtomasti.
Erilaisia mahdollisia epätasapainoja on syytä tarkastella aika ajoin ja niihin on hyvä kiinnittää huomiota, mutta tavoitteena ei pidä olla se, että vaikkapa Parnassossa arvostelujen kotimaisten kaunokirjailijoiden demografinen tausta vastaisi yksi yhteen Suomen kansan jakaumaa – ei kirjailijakunnan rakennekaan vastaa.
Parnasson ensisijaiseksi tehtäväksi miellän toimimisen kirjallisuuden asialla. Muut valinnat ovat alisteisia tuolle päämäärälle.