Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Näin ymmärrys muodostuu – Taivaanpallo on mykistävän hieno romaani

Blogit Kirjailijan päiväkirja 30.3.2018 14:33
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Kun Olli Jalonen kirjoittaa, minä luen.

Niin on ollut 1990-luvulta alkaen, jolloin sain Finlandia-voittajan Isäksi ja tyttäreksi (Otava 1990) yhtenä kirjakerhon liittymisetukirjoista.

Aina en innostu niin paljon kuin joskus. Jalosen pääteokseksi sanottua Yksityiset tähtitaivaat -teosta (1999) en edes ole tullut hankkineeksi, kun olen lukenut sen pohjana olevan trilogian. Tiedän myös haastavani yleisen käsityksen, kun mielestäni 14 solmua Greenwichiin (2008) on Jalosen romaaneista vaikuttavin.

Ainakin oli ennen kuin Taivaanpallo ilmestyi.

 

Päällisin puolin Taivaanpallo on kirja, jonka en kuvittelisi kummemmin kiinnostavan. Teräväpäinen, tarkkasilmäinen ja eteenpäinpyrkivä poika asuu Saint Helenan saarella, tekee havaintoja linnuista ja taivaan tähdistä, matkustaa jäniksenä Lontooseen ja tulee kohdelluksi kaltoin milloin missäkin.

Silti luin kirjaa kuin aarretta, viimeisiä kymmeniä sivuja säästellen.

Taivaanpallo on parasta aikoihin.

 

Takalieve nostaa esiin tieteen ja uskon kamppailun, ja sitä on käsitelty romaanin kritiikeissäkin. Totta on, että minäkertoja Angus saa ensioppinsa Saint Helenan pastorilta ja Lontoossa kuva täydentyy tai muuttuu empiirisen luonnontieteilijän luona.

Ei Taivaanpallossa kuitenkaan ole kyse siirtymisestä uskonnon ajasta tieteen aikaan. Se on triviaalia. Siitä on kirjoitettu paljon hienoa kauno- ja tietokirjallisuutta. Olennaisempaa on se, että Jalonen oivaltavasti näyttää, kuinka ihmisen kuva maailmasta muodostuu.

Angus käyttää silmiään, jotka ovat poikkeuksellisen tarkat, mutta ei hän kaikkea näe, sillä yhtä lailla hän käyttää korviaan. Hän kuuntelee, mitä auktoriteetit hänelle puhuvat ja opettavat. Hän ymmärtää ja ei ymmärrä. Auktoriteetin puolihuolimattomat sanat ovat pojalle totuus ja lupaus.

Lukijalle on selvää, mitä laatua äidin ja pastorin välinen ystävyys on. Lukijalle on selvää, kuinka päähenkilön sisar maksaa, jotta poika pääsee laivaan salamatkustajaksi.

Agnus ei tunnu ymmärtävän, tai ainakin hän esittää asiat kerronnassaan poikkeuksellisen luontevasti.

Taivaanpallo on romaani ymmärryksen muodostumisesta.

Ja paljosta muusta. Romaanissa soi useita erivahvuisia teemoja, se on hallittu leikkaus elämää.

 

Taivaanpallon sisarteos on 14 solmua Greenwichiin, hyytävän hienosti kerrottu seikkailutarina, jossa kilpaillaan Halleyn muistoyhdistyksen järjestämässä tapahtumassa ja nähdään taivaan tähdet. Taivaanpallo on tosi-tv-romaania selvästi keskitetympi ja sijoittuu historiaan.

Pojan näkökulmassa Taivaanpallon veljeksi asettuu myös Poikakirja (2010), jonka minäkertojalle Angus on epäilemättä sukua. Kekseliästä, kuuliaista ja yritteliästä Angusta kohtaan ei voi olla tuntematta sympatiaa. Hän kelpaa esikuvaksi kenelle vain.

Minäkertojilla toki on taipumus esittää asiat omalta kannaltaan parhain päin, mutta Anguksen vilpittömyyteen haluaa luottaa.

 

Myös esteettisen elämyksen äärellä ammatillisista syistä ihailen teknistä taituruutta.

Taivaanpallossa mykistää se luontevuus, jolla Jalonen kuvaa 1600-lukua. Haukon henkeäni, kun mietin, kuinka Jalonen esittää esimerkiksi uskonnollisia ja poliittisia kamppailuja Anguksen kautta.

Kontekstualisointia ei tule, sillä Angus ei ymmärrä kontekstia, eivätkä monet muutkaan aikaa elävät. He elävät elämäänsä, eivät syntetisoi vuosikymmeniä niin kuin tulevien vuosisatojen historioitsijat.

Hätäisempi kynäilijä olisi rientänyt taustoittamaan historiallisen tilanteen lukijalle. Ihan suotta.