Mustan huumorin mestari maailmanliigassa – Antti Tuomaisen uusi tuotanto on yhtä lailla sukua Arto Paasilinnalle kuin trilleriperinteelle
Antti Tuomaisen rikoskirjoja lukiessani en voi olla ajattelematta Tuomaisen laajaa kansainvälistä suosiota. Kun kirjoja oletettavasti luetaan enemmän ulkomailla kuin Suomessa ja kirjailija tietää sen, ei kai se voi olla vaikuttamatta siihen, kuinka hän kirjoittaa?
Vaikutti tai ei, Tuomainen on ryhtynyt viime teoksissaan syrjäseutujen Suomen pikkupaikkojen kuvaajaksi. Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Mies joka kuoli sijoittuu Kaakkois-Suomen sienibisnekseen, viimevuotisessa Palm Beach Finlandissa Loma-Kähärä-lomakylästä on kuoriutunut romaanin nimen mukainen lomakeidas ja tänä syksynä ilmestynyt Pikku Siperia (kaikki kustantanut Like) vie Pohjois-Karjalan–Kainuun tienoilla sijaitsevaan Hurmevaaraan.
Hurmevaara hengittää tammikuista pakkashöyryä, kun seurakunnan pastori Joel Huhta kuuntelee pikkupaikan asukkaiden sielunmurheita, vartioi kirjaimellisesti taivaalta tupsahtanutta, miljoonan euron arvoiseksi väitettyä meteoriittia ja joutuu tavan takaa takaa-ajoihin.
Yksi draaman rautaisista laeista kuuluu: Jos ensimmäisessä näytöksessä vilahtaa kivääri, sitä on käytettävä viimeistään viimeisessä näytöksessä.
Ihmissuhdeviihteeseen muokattuna laki ilmaistaan muodossa: Jos sivulla 30 käy ilmi, että miespuolinen henkilö ei voi saada lapsia, viimeistään teoksen viimeisellä kolmanneksella hänen vaimonsa kertoo olevansa raskaana.
Antti Tuomaisen rennonletkeästi etenevälle kerronnalle moinen tahti olisi liian verkkainen. Päähenkilö tunnustaa kyvyttömyytensä saada lapsia sivulla 24. Hänen vaimonsa lausuu sanat ”minä olen raskaana” sivulla 27.
Sen sijaan että Tuomainen rakentaisi pitkäkestoista odotusta (”milloinhan vaimo tulee raskaaksi?”) hän asettaa päähenkilönsä ratkaisemaan kysymystä: kukahan mahtaa olla hänen vaimonsa kantaman lapsen siittäjä?
Ylipäätään päähenkilö parka joutuu monen rintaman sotaan, jossa vuorottelevat väkivallanuhka, takaa-ajot ja eriasteiset suhteet vieraisiin naisiin.
Maailmalla Antti Tuomainen epäilemättä suomalaisuutensa vuoksi tulee niputetuksi skanditrilleristien joukkoon. Tuossa joukossa hän on outo lintu.
Stereotyyppinen skanditrilleri, joita mahtuu tusinaan vähintään kolmetoista, luottaa julmaan väkivaltaan ja traagisiin ihmiskohtaloihin. Sävy on totinen, vakava, sillä huumori ja jännitys eivät viihdy samassa akvaariossa.
Tuomaisen akvaariossa hölskyy makeaa vettä. Hän kuljettaa henkilönsä koomisiin tilanteisiin ja käymään monimielisiä dialogeja. Hänen aseensa on huumori, joka parhaimmillaan on hyvin mustaa.
Jännitys ei ole ensimmäinen sana, joka tulee mieleen Antti Tuomaisen ”jännäreistä”.
Tuomaisen tuotannon uusimmat teokset ovat kuin vastareaktio vakaville skanditrillereille. Humoristinen tapa tarkastella maailmaa luontuu kansainvälisesti katsoen suomalaisen kirjallisuuden ominaispiirteeksi. Vaikkapa Pikku Siperia on yhtä lailla sukua Arto Paasilinnan tuotannolle kuin trilleriperinteelle.