Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Murhaava maisema

Blogit Kirjailijan päiväkirja 22.11.2015 20:08
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

”Marraskuu oli sumuinen ja kostea, mutta kuun viimeisen torstain vastaisena yönä olivat kaupungin polveilevat peltikatot saaneet yllensä valkoisen pitsihunnun…”

Amos Andersonin taidemuseon Helsinki Noir -näyttelyn ”näyttelyluettelo” alkaa poikkeavasti. Poikkeava se on ulkonäöltäänkin: 66-sivuinen kolmikielinen, funkishenkinen pokkarivihkonen, joka sisältää kolmeentoista lukuun jakautuvan kaunokirjallisen tarinan nimeltään Kosijana kuolema.

”Kaivopuistosta oli ani varhain löydetty rantaan ajautunut, vaaleaan puettu ruumis.”

Samalla, kun näyttelykävijä lukee vihkosesta Susanna Luojuksen kirjoittamaa tarinaa, hänen edessään avautuu Marcus Collinin öljyvärimaalauksen lumiräntäinen 1930-luvun Helsinki.

Niin kulkee koko näyttely. Dekkarivaikutteinen tarina esittelee hukkuneena löytyneen nuoren pankkivirkailijan ja hänen ystävättärensä, jonka kanssa hän jakaa huoneen. Pian tietoon tulee kirjeenvaihtoilmoituksen kautta tapahtunut rakkaussuhde tamperelaiseen liikemieheen. 1920–1940-lukujen suomalaimestarieden maalaukset kuvittavat tarinaa – niin päin se tällä kertaa tuntuu olevan, vaikka taidemuseossa ollaan. Rakastuneiden kirjeenvaihto on luettavissa yhdessä huoneessa, yhdellä penkillä ovat huivi ja hansikkaat, jotka pulpahtavat esiin myöhemmin tarinassa.

Osan rikoskirjallisuuden viehätystä tuo kirjojen miljöökuvaus. Dekkarikirjailijat paikantavat tapahtumat mieluusti todellisiin kadunkulmiin – ja ylipäätään dekkareissa liikutaan paljon. Siksi ajatus noir-dekkaritarinan ja kuvataidenäyttelyn yhdistämisestä on mainio.

Teoksiin johdattelevan juonikertomuksen on laatinut näyttelyn kuraattori, Amos Andersonin taidemuseon näyttelypäällikkö Susanna Luojus. Se edustaa tyylitietoisesti noir-kliseillä leikittelevää proosaa. Luvut ovat sopivan lyhyitä luettavaksi uuteen näyttelyhuoneeseen astuessa.

Tarina kiertää Helsinkiä: hukkunut Kaivopuiston rannassa, kimppakämppä Kalliossa, työpaikka Aleksilla, asuntohaave Kulosaaressa ja Töölössä, ostokset Stockmannilla… Näyttelyn päähenkilö ei olekaan merestä löytyvä nuori nainen, ei hänen kämppiksensä tai rakastajansa vaan Helsinki. Tämä ei ole juonipaljastus, sillä kaupungin nimi lukee jo näyttelyn otsikossa. Tarinan henkilötkin tuntuvat esiintyvän kuvissa; ikään kuin kuvataiteilijat olisivat kuvanneet heidät, vaikka tietenkin asia on juuri toisinpäin.

Maalausten lisäksi Amos Andersonin kolmessa kerroksessa on pari veistosta, ainakin yksi valokuva ja kaksi videoinstallaatiota. Sekä yksi televisiodokumentti, mutta ei siitä sen enempää.

Helsinki Noir -näyttely on oivaltavasti toteutettu matka marrasloskaiseen Helsinkiin. Kiertämiseen menee suunnilleen tunti, eivätkä varpaat kastu.