Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Mitkä nykykirjat kiinnittyvät tulevaisuuden historiaan?

Blogit Kirjailijan päiväkirja 15.4.2017 15:00
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Mitä kotimaisen nykykirjallisuuden teoksia luetaan viidenkymmenen tai sadan vuoden kuluttua? Kun tulevat kirjallisuushistorioitsijat kirjoittavat, mitä he nostavat esiin 2000-luvun alkupuolen teoksista?

Tulevaisuuden klassikoilla spekuloiminen on kiehtova peli ja kiinnostava ajatusleikki. Leikkiin osallistuminen on myös mainio keino nolata itsensä tulevaisuuden silmissä, sillä ”oikein arvaaminen” on vaikeampaa kuin uskoisikaan. Kunkin ajan kirjallisuushistoria katsoo kirjallisuutta taaksepäin senhetkisestä tilanteesta. Historia on hahmottajan silmässä.

Ajatusleikkiin sain aiheen, kun Suomen Kuvalehden toimittaja Essi Salonen kysyi näkemystäni, siis pyysi arvaustani. Salosen juttu ”Tulevaisuuden klassikot” ilmestyi Suomen Kuvalehdessä 15–16/2017.

Kolmen tulevaisuuden klassikon tärppilistaa muodostaessani läksin siitä oletuksesta, että kirjallisuushistoriaa jäsennettäessä klassikoiksi nostetaan teokset, jotka edustava enemmän kuin vain itseään. Ne voivat olla teoksia, jotka aloittavat tai huipentavat jonkin kehityskulun.

Klassikko on merkittävä teos, ja merkittävyys voi tulla myös muista kuin esteettisistä syistä. Tulevaisuuden klassikoksi pääsemistä edesauttaa se, että teos on saavuttanut jo ilmestyessään laajaa suosiota, tunnettuutta ja arvostusta. Niin teos iskeytyy ajankohtansa kollektiiviseen historiaan, kansakunnan jakamaksi kulttuurikokemukseksi.

Niin ei välttämättä ole, mutta puhtaasti todennäköisyyksien valossa klassikkoa kannattanee etsiä menestysteosten joukosta.

Klassikkolistani on silkkaa proosaa ja vieläpä pitkää proosaa eli romaanikirjallisuutta. Se on ollut 2000-luvun alun hallitseva genre.

2000-luvun alun kotimaisen kirjallisuuden ilmiöihin kuuluvat historialliset romaanit, jotka nostavat esiin ihmisiä, jotka ovat aiemmin jääneet syrjään niin historiankirjoituksessa kuin kaunokirjallisuudessa. Olen käsitellyt historiallisten romaanien suosiota tarkemmin Parnassossa 1/2017 julkaistussa katsauksessa.

Sofi Oksasen Puhdistus on tämän kirjallisuuden osan merkkiteos. Teos on läpäissyt suomalaisen lukijakunnan ja noussut käännösmenestykseksi. Oksanen on kansainvälisesti tunnetuin aikuisille kaunokirjallisuutta kirjoittava yhä aktiivinen suomalaiskirjailija.

2000-luvun alun realististen ja humorististen aikalaisromaanien taiteellinen huipentuma tarkastelee tapahtumia useasta näkökulmasta niin sanotun näkökulmatekniikan avulla. Hannu Raittilan Canal Grande esittelee ajassa liikkuvia ajatuksia ja käsittelee niitä esseemäisesti. Canal Grande on Suomen matka EU:hun.

Raittila panee ryhmiään edustavien ihmisten ajatukset keskustelemaan keskenään, ja lukija näkee sekä sisäisen että ulkoisen toiminnan, ja synteesin tekeminen jää lukijan tehtäväksi. Raittilan insinööriproosa on 2000-luvun ensimmäisten vuosien teknologiamenestyvän Suomen minäkuva ja siksi enemmän kuin vain estetiikkansa tai aihepiirinsä.

Kirjallisuus kehittyy avant garden kautta. 2000-luvun alussa kokeellisuus on ollut ennen muuta lyriikan temmellyskenttää. Vielä on mahdotonta ennustaa, mikä teos nousee leimallisesti uudistushenkisen kirjallisuuden merkkipaaluksi. Esimerkiksi Jaakko Yli-Juonikas, Johannes Ekholm ja Miki Liukkonen iskeytyvät tiukasti nykyheteen. He käyttävät teoksissaan moniaineksisuutta ja imitoivat uusia viestintämuotoja.

Entä lasten- ja nuortenkirjallisuus? Sitä ei parane unohtaa, semminkin kun Suomessa tehdään kansainvälisesti poikkeuksellisen tasokasta kirjallisuutta lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikot ovat vielä aikuisille suunnattua kaunokirjallisuuttakin enemmän teoksia, joista on tullut sukupolvikokemuksia.

Nuortenkirjallisuuden puolelta 2000-luvun alku muistettaneen siitä, että silloin Suomessa alettiin ensi kertaa puhua nuorten aikuisten kirjallisuudesta eli YA-kirjallisuudesta (young adults). YA-kirjoista Salla Simukan Lumikki-trilogia yhdistää klassikkosadun ja Hollywood-tehokkaan trillerikerronnan. Trilogian kolme romaania ovat nousseet 2000-luvun alun eniten käännetyksi suomalaiseksi kirjallisuudeksi.

Lastenkirjoista kollektiiviseen muistiin jäävät teokset, joita vanhemmat ja lapset lukevat yhdessä. Mauri Kunnas jäänee historiaan ennemmin joulupukki- ja Koiramäki-kirjoillaan, ei 2000-luvun puolella ilmestyneellä Seitsemällä koiraveljeksellään. Risto Räppääjä? Tatu ja Patu?