Minä
Viime vuosikymmenellä kotimaisessa kaunokirjallisuudessa yleistyi minä. Kriitikko Mervi Kantokorpi laati ilmiöstä ansiokkaan artikkelin Helsingin Sanomiin vuoden 2003 lopussa.
Kantokorpi aloitti: ”Ahkera suomalaisen nykyromaanin lukija on jo taatusti niin tottunut tarinoissa puhuviin minäkertojiin, ettei saa kovin helposti edes mieleensä muita kertomisen äänilajeja.” Ja jatkoi: ”Viimeisen vuosikymmenen myöhäismodernia suomalaista proosaa hallitsee vahvasti eri tavoin toteutettu monologinen kerronta, joka seuloo muistavia ja puhuvia tarinansa omistavia minuuksia.”
Kantokorpi liitti minän esiinmarssin esimerkiksi viihteellistymiseen, ”mediakulttuurin kielikylpyyn” ja siihen, että monet kirjailijat opiskelleet teatterikorkeakoulussa ja tottuneet siten suoraan esitykseen.
2000-luvun alkupuolen minän voi nähdä – niin kuin minä sen näen – ristivalottavan näkökulmatekniikan yleistymisen huippuaikana. Kaikkitietävän kertojan tai hallitsevan minä sijaan romaani rakennetaan useiden henkilöiden totuuksista: kukin kertoo tarinaa vuorollaan. Äärimmilleen tekniikan oli vienyt Jari Tervo jo vuonna 1995 ilmestyneessä romaanissaan Pyhiesi yhteyteen, jossa jokaisen luvun kertoo eri henkilö omalla äänellään, omalla minällään.
Pikaisten ennakkovilkaisujen perusteella tänä syksynä monessa romaanissa esiintyy toisenlainen minä. Tuo minä hallitsee koko teosta omalla monologillaan ja antaa oman totuutensa, johon muilla ei romaanin sisällä ole nokan koputtamista.
Kaiken lisäksi minä muistuttaa hämmentävästi kirjailijaa itseään.
Kummemmin kiertelemättä voidaan puhua omaelämäkerrallisista romaaneista. Tänä syksynä sellaiset ilmestyvät suuren lukijakunnan kirjailijoista esimerkiksi Olli Jaloselta (Miehiä ja ihmisiä) ja Jari Tervolta (Revontultentie). Kummallakin heistä teokset ovat toiset tätä plaatua.
Omaelämäkerrallisuus näkyy syyslistoilla muutenkin runsaana. Jos kirjallisuudesta haluaisi luodata trendejä, omaelämäkerrallisuus on hyvä ehdokas. Jos haluaa vielä etsiä ilmiötä ja sen juuria, sormi voi sojottaa Norjaan kohti Karl Ove Knausgårdia, jonka omaelämäkertarypeminen on saavuttanut suuren suosion.
Ilmiöön solahataa luontevasti sekin, että Gummerus on herättänyt henkiin Selkosten Proustin Kalle Päätalon, jonka Iijoki-sarjan ensimmäiset osat Huonemiehen poika ja Tammettu virta julkaistaan syyskuussa uusina painoksina valokuvakansilla.