Millainen on lukeva Suomi sadan vuoden kuluttua?

Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto käynnisti neljä vuotta sitten kirjallisuuskummitoiminnan. Toiminnassa kansanedustajille tarjotaan mahdollisuutta omaan kummikirjailijaan tai -suomentajaan, joka kertoo heille työstään ja kirja-alan ajankohtaisista asioista.

Kyse on lobbaamisesta, pyrkimyksestä vaikuttaa lainsäädäntöön kirja-alan kannalta suotuisasti.

Tarjoukseen on tarttunut kahdeksisenkymmentä päättäjää. Olen yksi Sanaston 19 kirjallisuuskummista.

Uuden eduskuntakauden kummitoiminnan startti järjestettiin eilen Pikkuparlamentissa. Sain pitää tilaisuudessa kummin puheenvuoron.

Jotain tällaista kansanedustajille haastelin:

Onneksi olkoon! Ja osanottoni. Alkaneella vaalikaudella te kansanedustajat vaikutatte merkittävästi siihen, millainen kirjallisuusmaa Suomi on tulevaisuudessa.

Kirja-ala käy läpi suurinta muutosta yli sataan vuoteen. Vauhtia voidaan ehkä ottaa 150 vuoden takaa, jolloin Suomen kansallistunne alkoi vahvistua ja samaan aikaan sanomalehdistö, kirjallisuus ja ylipäätään painettu sana roihahtivat. Pitkään tuntui, että painetun sanan yleistyminen on yksisuuntainen tie.

Ei ollut. Niin lehtisisältöjen kuin kirjallisuuden käyttö on siirtynyt ja siirtyy digimuotoon, mikä näkyy meillä jokaisella omien kulutustottumusten muutoksina. Kirja-alalle tämä kaikki merkitsee samalla rakennemyllerrystä. Toimintalogiikat menevät uusiksi, samoin se, minkä miellämme kirjaksi.

Kehitys aiheuttaa pelkoja, mutta se myös avaa mahdollisuuksia. Muutos on varmaa.

Ei siitä niin kauaa ole, kun usein kävelin kaupungilla kirja kädessä sitä lukien ja samalla auton alle jäämistä varoen. Nykyisin hortoilen varomattomasti puhelinta tuijottaen. Ruudulla saattaa olla kirja mutta usein myös Instagram, Duolingo tai X.

Kirjoja luetaan ja kuunnellaan yhä enemmän digitaalisesti. Se on hyvä kirjallisuuden kannalta: kirjat pysyvät osana ihmisten arkea. Kirjojen on oltava siellä missä niiden yleisöt ja heidän aikansa ovat.

Fyysisillä kirjoilla on kuitenkin yksi tärkeä ominaisuus. Jokainen katukuvassa näkyväkirja samalla mainostaa itseään erityisesti ja kirjallisuutta ja lukemista yleisesti.

Fyysisen kirjan alamäen myötä myös kirjakaupat katoavat katukuvasta. Kierre on valmis, kun painetun teoksen saadakseen joutuu näkemään paljon vaivaa siinä missä digipalvelusta teksti latautuu hetkessä.

Hallituksen suunnittelema kirjojen (ja joidenkin muiden hyödykkeiden) arvonlisäveron nostaminen peräti 40 prosentilla 10 prosentista 14 prosenttiin on omiaan kiihdyttämään tätä kehitystä. Korotus koskee yhtä lailla digikirjoja, mutta koska painetut teokset tapaavat olla kalliimpia kuin streaming-palvelun kuukausimaksu ja jokainen ostopäätös on itsenäinen toisin kuin kuukausiveloitteisissa palveluissa, vaikutus painetun kirjan myyntiin lienee suurempi.

Kun taloudessa on muutenkin tiukkaa kustannusten nousun myötä, tinkiminen saattaa kohdistua juuri kirjojen kaltaisiin hyödykkeisiin, joita ei mielletä välttämättömiksi – niin välttämättömiä kuin ne ovatkin.

Kun kirjat eivät näy, on pelättävissä, että kehitys eriytyy. Osalle kirjat ovat osa luontaista elämää, osa ei huomaa niitä lainkaan.

Sanaston keskeinen tehtävä on kirjailijoiden ja kääntäjien lainauskorvauksesta huolehtiminen. Siinä onkin tehty hyvää työtä. Digiaineistojen lainat ollaan saamassa lainauskorvausten piiriin, ja edellinen eduskunta korvamerkitsi siihen rahat jo tälle kuluvalle vuodelle.

Digilaikauskorvausten eli ääni- ja e-kirjalainoista tulevan lainauskorvauksen saaminen laiksi onkin tärkeää, sillä Kansalliskirjaston huomissa toimiva valtakunnallinen yleinen digikirjasto aloittaa toimintansa vuodenvaihteessa. Se lisää kansalaisten tietoisuutta digikirjoista ja monipuolistaa valikoimaa.

Hallituksen esityksen valmistelusta on kuitenkin kuulunut kummia: äänikirjojen lukijat haluavat päästä jakamaan lainauskorvausta. Se on lainauskorvauksen henkeä vastaan.

Äänikirjan lukija, tai ääninäyttelijä, saa työstään tuntipalkan. Tai ollaksemme tarkkoja, palkkio lasketaan minuuteittain. Hän käy studiossa suorittamassa luenta-aktin samaan tapaan kuin äänikirjan tarkkailija tai oikokuuntelija tekee oman työnsä.

Tekijänoikeuden alaiseen tuotteeseen kirjan kustannustoimittajalla on suuri merkitys, mutta ei kenenkään mieleen ole tullut ehdottaa, että kustannustoimittajalle maksettaisiin lainauskorvausta. Hän saa palkan työnantajaltaan. Pitäisikö kustantamon toimitusjohtajalle tai äänikirjastudion key account managerille maksaa osuus lainauskorvauksesta?

Ehkä seuraavaksi rahan haistaa kirjailijan käyttämän kahvilan henkilökunta, tai ehkä panimoyhtiö?

Alkaneella eduskuntakaudella käsiteltäneen myös Celia-kirjastoa. Saavutettavuuskirjasto tekee tärkeää työtä ja tukee yhdenvertaisuutta lukemisessa ja oppimisessa.

Tällä hetkellä Celiaan kuitenkin liittyy melkoinen ongelma kirjantekijöiden oikeuksien kannalta, sillä lähes miljoona Celian kautta tehtyä lainaa jää korvaamatta.

Celia-kirjasto pitäisi ilman muuta saattaa samanlaisen lainauskorvauksen piiriin kuin muutkin kirjastot. Tästä kuulette varmasti lisää tuonnempana omilta kirjallisuuskummeiltanne.

Me kirjallisuuskummit pidämme teitä edustajiamme ajan tasalla niin tällaisissa yhteisissä tilaisuuksissa kuin tapaamisissa. Teitä kansanedustajia rohkaisen: käyttäkää meitä kummeja hyväksi! Meidän kanssa voi jutella muustakin kuin tiukasti kirjallisuusasioista.

Muutos on aina kiinnostavaa ja se avaa mahdollisuuksia. Suomi on lukemisen suurvalta, ja Suomesta on kehittynyt äänikirjojen suurvalta, jossa äänikirjojen penetraatio on maailman kärkeä. Uudet muodot luovat edellytyksiä aivan uudenlaiselle taiteelliselle luomiselle.

Hieman liioitellen näen tässä samanlaisen tilanteen kuin joka Nokialla oli viime vuosisadan lopulla, kun Pohjoismaissa oli maailman kehittynein matkapuhelinverkkojärjestelmä. Se oli luovuuden ja iskun paikka, joka mahdollisti mahdottoman menestyksen.

Tärkeää on, että kirjailijoilla on taloudelliset mahdollisuudet toimia tässä tilanteessa. Se voi avata mahdollisuuksia vaikka mihin.

Uutuudenviehätyksen viekoitellessa on samalla hyvä muistaa ihan perinteisen kirjan ja perinteisen kerronnan arvot ja hyveet. Tiktok-videoiden ajassa kirja on keskittymisen väline.

Ei kirja mihinkään katoa, jos emme anna sen kadota.