Miksi Valtonen sopii kaikille?

Finlandia-palkinnon tänä vuonna voittaneen Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -romaanin kustantaja Tammi tiedotti, että teosta on painettu jo satatuhatta kappaletta. Tiedotteessa myyntijohtaja Minna Kokka povaa kirjakauppiailta kuulemansa perusteella, että kirja nousee joululahjahitiksi, ”sillä se vetoaa lukijoihin ikään, sukupuoleen tai lukutottumuksiin katsomatta”.

Kokan lausahdus on tietenkin mainosta: tarkoitus on ensinnäkin muistuttaa Valtosen romaanin olemassaolosta ja toiseksi rohkaista vähänlaisesti kirjoja ostavia ihmisiä: ”vaikka vielä epäröisit, vastaus on: kyllä, tämän voi hankkia lahjaksi äidille/veljenpojalle/serkulle/naapurin lukiolaistytölle”.

Mainoslauseeksi lausahdus on sikäli oivallinen, että se pitää paikkansa. He eivät tiedä mitä tekevät on teos, joka kaiken järjen mukaan kiinnostaa laajempaa lukijakuntaa kuin vaikkapa viimevuotinen Finlandia-voittaja Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme.

Valtosen romaanilla on Finlandia-palkinnon myötä laatuleima: se on todettu korkeatasoiseksi kaunokirjallisuudeksi. Siksi se kiinnostaa väistämättä niitä, jotka seuraavat kaunokirjallisuutta ja haluavat osallistua kirjallisuudesta käytävään keskusteluun. Kun Valtonen lisäksi on ennalta vähän tunnettu tekijä, häneen täytyy tutustua, eikä toisaalta ole järin paljon niitä, jotka toteaisivat, etteivät välitä lukea kirjaa, koska eivät ole pitäneet edellisistä. Edellisiä lukeneita kun on vähänlaisesti.

He eivät tiedä mitä tekevät on paksu ja tiheästi painettu, mutta sehän ei haittaa, kun joululahjasta on kyse. Tulee komea paketti, ja paksujahan ovat monet yhdysvaltalaiset nykyromaanitkin, joita Valtosen teos muistuttaa. Massiivinen tekstimäärä kaiken lisäksi taittuu nopeasti, sillä Valtonen ei keimaile kielellä vaan kirjoittaa suoraviivaista kertovaa proosaa. He eivät tiedä mitä tekevät haastaa ajatuksia, ei kielitajua.