Miksi Neljäntienristeys kerää kehuja?

Tommi Kinnusen esikoisromaani Neljäntienristeys on, sen voi jo sanoa, kevään kirjallinen sensaatio, kirja, josta kirjallisuusihmiset puhuvat. Saatuaan sangen positiiviset arvostelut niin Helsingin Sanomien Antti Majanderilta kuin Turun Sanomien Erkki Kanervalta teoksesta on otettu uusia painoksia painoksen perään. Kirja on kerännyt positiivisia kommentteja päivälehtikriitikoilta ja kirjabloggareilta (Eija Komu Savon Sanomissa, Kirsin kirjanurkka -blogi, Mari Paalosalo-Jussinmäen Kirjasieppo-blogi ja niin edelleen).

Miksi?

Ensinnä tietenkin selvin syy: Neljäntienristeys on taitavasti kirjoitettu romaani ja hyvä kirja.

Se ei kuitenkaan usein riitä kauttaaltaan myötämieliseen vastaanottoon.

Neljäntienristeys on sukutarina, joka lähtee 1800-luvun lopulta ja ulottuu vuoteen 1996. Historiallisena romaanina se asettuu hyvin suomalaisen romaanikirjallisuuden perinteeseen ja myös nykypäivään. Realistiset historialliset romaanit tuntuvat olevan suosiossa, muistetaan lukuisista kirjailijoista vaikkapa Kjell Westö, Laila Hirvisaari ja Katja Kettu.