Lupaus joka pidettiin
Valtiovarainministeri Petteri Orpon ensimmäinen budjettiesitys sisälsi kirjailijoille, kääntäjille ja muille kirjantekijöille ilahduttavan joskin odotetun uutisen. Budjettiehdotustiedotteessa se muotoiltiin näin:
”Yleisistä kirjastoista tapahtuvasta lainaamisesta maksettavan lainauskorvauksen tasoa nostetaan 15,6 milj. euroon v. 2017 (sisältäen arvonlisäveron). Korotus merkitsee suojattujen teosten tekijöille maksettavan lainauskorvauksen tason nostamista muiden Pohjoismaiden tasolle eduskunnan edellyttämällä tavalla.”
Odotettu uutinen oli siinä mielessä, että viime vuoden eduskuntavaalien alla eduskuntapuolueet allekirjoittivat julkilausuman lainauskorvauksen nostamisesta pohjoismaiselle tasolle. Tuolloin puhuttiin 14,2 miljoonasta eurosta, mutta tuo summa ei pidä sisällään arvonlisäveroa toisin kuin valtiovarainministeriön budjettiehdotus.
Ilahduttava uutinen oli siinä mielessä, että julkilausumassa korotuksen takarajaksi oli asetettu vuosi 2018. Hallitus esittää korostuksen astumista käytäntöön siis vuotta aiemmin kuin eduskunta on edellyttänyt.
Lainauskorvausta maksetaan yleisistä kirjastoista tapahtuvien lainojen perusteella. Se on ikään kuin korvausta kirjantekijöille siitä, että Suomen mainion kirjastolaitoksen ansiosta lukijoiden ei tarvitse aina ostaa kirjoja, mistä puolestaan kertyisi tuloja kirjantekijöille.