Lukurauha

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ei aika pirstoudu. Elämä pirstoutuu.

Björn Wahlroosin ja sittemmin Alexander Stubbin tunnetuksi tekemän lausahduksen mukaan Apple tappoi ensin iPhonella Nokian ja sitten iPadilla paperiteollisuuden. Yritysten menestystä suurempi kysymys on se, kuinka uudet teknologiat vaikuttavat ihmiseen, ihmiskuntaan. Itse olen omasta käytöksestäni huomannut, että iPad on muuttanut ajankäyttöäni. Meilit ja sosiaalinen media tulevat yöpöydälle, tablettia on vaikea laskea kädestä.

Se oli aikaa, jolloin aiemmin en harkinnutkaan tekeväni muuta kuin lukevani kirjaa. Nyt kirja joutuu odottamaan.

Myös silloin, kun luen, kynnys tarkistaa sähköpostit ja kavereiden kuulumiset, on matala. Aiemmin tietokoneiden pitkät käynnistymisajat hillitsivät himoja.

Samaan aikaan tiedän, että aivan niin kuin on hyvä liikkua, levätä ja syödä terveellisesti, niin olisi hyvä myös lukea keskittyneesti. Olen aavistuksen huolissani keskittymiskykyni rapautumisesta. Yritän tietoisesti kehittää keskittymistäni.

Ensi helmikuun toisena sunnuntaina järjestettävä Lukurauha on oiva, pieni innoke vetäytyä ainakin Facebookista ja Twitteristä yhden päivän ajaksi. Suomen kirjasäätiön hanke herättelee huomaamaan omistautuneen lukemisen auvosta.

Olen mukana kirjasäätiön pienimuotoisessa Lukurauha-ryhmässä. Hankkeen tarkoituksena ei ole sotia some eikä mitään muutakaan vastaan. Kuvaavaa on, että ensimmäiseksi laadin Lukurauhalle tapahtumasivun Facebookiin. Lukurauhan vilpitön pyrkimys on antaa kimmoke syventyä kirjaan. Koska se tekee hyvää. Niin ainakin me lukurauharyhmäläiset koemme.

Lukurauhan päivänä luetaan tai kuunnellaan kirjaa, yksin tai yhdessä, kotona tai kylässä, kaikessa rauhassa. Luetaan ääneen lapselle tai vanhukselle, kokoonnutaan lukupiiriin tai vetäydytään omaan nojatuoliin. Tai voidaan pitää juhlat teemalla OKM (oma kirja mukaan).

Lukurauhan laki:

1§ Lukurauha koskee kaikenlaisia kirjoja ja kaikkia lukupaikkoja. 2§ Yhdessä lukeminen on sallittu. 3§ Yksin lukeminen on sallittu. 4§ Toisille lukeminen on sallittu. 5§ Toisen lukurauhan häiritseminen on kielletty. 6§ Oman lukurauhan häiritseminen toissijaisilla toiminnoilla on ankarasti kielletty.