Lukukelvottomia väitöskirjoja

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori H. K. Riikonen sanoo Parnassossa 5/2014, että monet kirjallisuustieteen väitöskirjoista ovat lukukelvottomia.

Väite on kova ja pysähdyttävä, semminkin kun sen esittää alan korkeimman suomalaisen oppituolin haltija, professori, jolla luulisi kaiken järjen mukaan olevan hyvät mahdollisuudet vaikuttaa suomalaisten kirjallisuustieteen väitöskirjojen laatuun tai ainakin väitöstutkijoiden kirjoitus- ja tutkimustyössään tekemiinsä valintoihin.

”Sinänsä ne [väitöskirjat] ovat hyvin oppineita ja varmasti huomattavia intellektuaalisia saavutuksia, mutta jonkinlainen suhteellisuudentaju sen suhteen, mikä lukijoita kiinnostaa, on usein menetetty. Monilla väitöskirjoilla on vain kourallinen lukijoita”, Riikonen sanoo.

Omakohtaisesti en pysty ottamaan asiaan kantaa, sillä olen lukenut kirjallisuustieteen väitöskirjoja hyvin harvoin. En siksi, että pelkäisin niiden akateemisuutta, vaan siksi, että minua eivät yksinkertaisesti kiinnosta tutkimukset, joissa valitaan jokin teoria, jota sovelletaan johonkin kaunokirjalliseen materiaaliin. Sellaiset tutkimukset ovat paitsi elämälle myös kirjallisuudelle vieraita. Teoriankin osalta ne ovat etupäässä soveltamista, eivät teorian kehittämistä eteenpäin.

On kyseenalaista, mitä uutta tietoa tuollaiset tutkimukset tuovat sen paremmin kirjallisuuden teoriasta kuin kirjallisuudestakaan. Ennemmin kyse tuntuisi olevan vakavasta leikistä, jossa keskitytään oppineisuuden osoittamiseen ja siksi väitöskirja kirjoitetaan tutkimustraditiota vasten, tietoisesti sen itselleen luomaa, eksaktiuteen pyrkiessään keimailevaksi muuttunutta kieltä hyödyntäen. Vaarana on, että tutkimusta tehdään tutkimisen tai tutkimuksen itsensä vuoksi, ajattelematta sitä, onko tutkimisessa mitään järkeä.