Luentoja lukukaudeksi – historiantutkijastara päätyy meditaatioon
Yuval Noah Hararista tuli muutama vuosi sitten maailmanluokan julkkis, kun hänen ihmislajin historiaa läpi käyvä ja yhteen vetävä kirjansa Sapiens – Ihmisen lyhyt historia (suom. Jaana Iso-Markku, Bazar 2016) valloitti bestsellerlistat. Menestys jatkui nykyhetkestä tulevaan katsovalla teoksella Homo Deus – Huomisen lyhyt historia (suom. Jaana Iso-Markku, Bazar 2017).
Hararin suuria kehityskulkuja jäsentävät ja niillä perustellusti spekuloivat teokset loivat kirjankustannusmaailmaan ilmiön, jota on alettu kutsua nimellä ”brainy books”. Ne ovat laajalle lukijakunnalle suunnattuja mutta kuitenkin haastavia tietokirjoja.
Ilmiöön kuuluu, että sama kirja voi keikkua myyntilistoilla pitkään. Molemmat Hararin kirjat kuuluivat viime vuonna Suomen 20 myydyimmän tietokirjan joukkoon. Niiden lisäksi bestseller-listalla oli Hararin viime syksynä ilmestynyt ja tuoreeltaan suomennettu 21 oppituntia maailman tilasta (suom. Jaana Iso-Markku, Bazar), jota myytiin Suomessa viime syksyn aikana 20 900 kappaletta.
Nimensä mukaisesti 21 oppituntia maailman tilasta jakautuu 21 lukuun, jotka käsittelevät jotakin ajan aihetta: nationalismia, maahanmuuttoa, terrorismia, tietämättömyyttä… Huomattavan paljon Harari käyttää aikaa ja tilaa uskontojen käsittelylle.
Luvut ovat kuin luentoja, ja kirjan voikin hyvin lukea luku viikossa yhden lukukauden aikana. Luennonomaista on myös Hararin jutusteleva tyyli.
Sen sijaan sisältö on toisinaan kaukana jutustelusta. Esimerkiksi työtä käsittelevässä luvussa Harari perustellusti esittää, että siinä missä robotit ovat korvanneet paljon fyysistä työtä, tekoäly korvaa valkokaulustyötä. Pian tietokoneohjelma luultavasti hoitaa lääkärin hommat paremmin kuin lääkäri. Sijoitusvaroja tietokoneet ovat hoitaneet jo jonkin aikaa.
Jutusteluun kuuluu se, että Harari kertoilee itsestään ja omista kokemuksistaan. Hänestä on tullut maailmanlaajuinen stara, jonka persoona kiinnostaa. Erityisesti henkilökohtaista on teoksen loppupuolella.
Hararin kirjan viimeinen luento käsittelee meditaatiota, jota historioitsija kertoo harjoittavansa vähintään kaksi tuntia joka päivä.
”Se ei ole pakoa todellisuudesta. Se on kosketuksen ottamista todellisuuteen”, hän kirjoittaa. ”Se on ollut yksi arvokas työkalu tieteellisessä työkalupakissa, erityisesti yrittäessäni ymmärtää ihmismieltä.”
Maailmanhistorian suurien linjojen yhdistäjä päätyy itseensä, ihmisyksilöön. Maailmankaikkeuden kuohuissa ihmiselle itselleen on viime kädessä tärkeää se, kuinka hän sen kokee.
”Tärkein tajuamani asia oli se, että kärsimykseni suurin lähde sisältyy oman mieleni malleihin. –– Kärsimys ei ole objektiivinen tila ulkopuolisessa maailmassa. Se on oman mieleni tuottama henkinen reaktio.”
Näkemys on inhimillisellä yksilötasolla tosi, mutta historioitsijan – maailmoja muuttavien voimien etsijän ja löytäjän – lausumana se yllättää.