Leïla Slimanin Kehtolaulu palkitsee lukijansa ja kirjoittajansa
Louise on täydellinen lastenhoitaja. Hän tekee enemmän ja paremmin kuin olisi kohtuullista odottaa. Hänen ansiostaan perheen äiti Myriam voi edistää uraansa lakitoimistossa. Partnerius häämöttää.
Kemiat kohtasivat heti.
”Rakkautta ensisilmäyksellä”, Myriam sanoo lastenhoitajasta.
Myös ja etenkin perheen lapsista vanhempi, tytär, oli oitis myyty.
Lastenhoitaja otetaan mukaan perheen lomamatkallekin. Elämä hymyilee.
Eikä kauaakaan, kun lapsista nuorimmainen löytyy surmattuna, esikoinen on kuolemaisillaan ja lastenhoitaja on vetänyt ranteensa auki ja iskenyt veitsen kurkkuunsa. Idylli muuttuu tragediaksi.
Tämä ei ole juonipaljastus, sillä marokkolaissyntyinen ranskalaiskirjailija Leïla Slimani aloittaa romaaninsa Kehtolaulu (suom. Lotta Toivanen, WSOY 2018) kronologisesta lopusta. Viimeiset 220 sivua kertovat, kuinka kolmelle ensimmäiselle sivulle on päädytty.
Rakenneratkaisu ei ole ennenkokematon – itsekin olen sitä käyttänyt –, mutta se toimii. Jännite on luotu, lukija saatu valppaaksi.
Kehtolaulu on määritelmällisesti trilleri, sillä se rakentuu jännitteen ja tiheän intensiteetin varaan. Trillerigenren useimmin tavattua alalajia toimintatrilleriä se ei kuitenkaan edusta.
Eikä romaani jää stereotyyppiseen trilleriyteen, sillä kiinnostavampaa kuin se, miksi lastenhoitaja päätyi tekemään verityöt, on isäntäperheen ja yhteiskunnan dynamiikka. Mies ja nainen mieltävät itsensä hyviksi ihmisiksi, mutta pienissä asioissa heidän suhtautumisensa lastenhoitajaan osoittaa, että he katsovat elävänsä eri maailmassa.
Eri maailmaa Slimani näyttää myös kertomalla kohtauksia Louisen ja tämän tyttären elämän varrelta.
Kaikkea hallitsee taitava kerronta, joka jättää tapahtumien ja henkilöiden reunoille leveät harmaat marginaalit. Leïla Slimani ei pidä yksitulkintaisuudesta.
Kirjallinen trilleri on palkitseva lajityyppi. Parhaassa tapauksessa se palkitsee sekä lukijansa että kirjoittajansa.
Leïla Slimanin Kehtolaulu on tällainen paras tapaus. Se palkittiin ilmestymisvuotenaan 2016 Ranskan arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinolla Goncourtilla. Ranskassa kirja nousi bestselleriksi jo ennen palkitsemistaan, ja käännösoikeuksia kaupattu yli kolmeenkymmeneen maahan.
Taitavasti rakennetulla jännitteellä operoivat kirjalliset trillerit ovat selvästi kiehtovampia kuin jo aikapäiviä sitten tusinamaiseksi muuttunut skanditrilleriteollisuus. Slimanin yhteydessä kuulee mainittavan Kiltti tyttö -romaanin kirjoittajan Gillian Flynnin nimen, mutta luonteeltaan Kehtolaulun intensiivinen ote on minusta lähempänä vaikkapa hollantilaisen Herman Kochin läpimurtoromaania Illallinen tai Tiina Raevaaran hallittua pienoisromaania Laukaisu.