Kustantajat: kirjamyynti -5 %
Suomen kustannusyhdistyksen vuositilastot osoittavat, ettei kustantamoiden kirjamyynnin lasku taittunutkaan aivan aiemmin odotetulla ja uutisoidulla tavalla.
Kustannusyhdistyksen vuositilaston mukaan yleisen kirjallisuuden euromääräinen myynti laski viime vuonna edellisvuodesta 4,7 prosenttia ja kappalemääräinen myynti 5,6 prosenttia. Aikuisten kaunokirjallisuuden myynti kustantamoilta kirjakaupoille laski euroissa 2,3 ja kappaleissa 2,6 prosenttia. Yleinen kirjallisuus pitää sisällään aikuisten kaunokirjallisuuden lisäksi tietokirjat, lasten ja nuorten kirjat ja sarjakuvat mutta ei oppikirjoja.
Alkuvuonna kustannusyhdistys ja Kirjakauppaliitto kertoivat kirjamyynnin laskun taittuneen. Tuolloin esiteltyjen tilastojen mukaan kirjakauppojen myynti asiakkaille kasvoi 0,5 prosenttia ja kustantajien myynti kirjakaupoille laski vain 1,2 prosenttia. Tilastot eivät ole vertailukelpoisia.
Tilastot kertovat myös, että aikuisten kaunokirjallisuuden nimikemäärät kasvoivat viime vuonna kuusi prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kustannusyhdistyksen jäsenkustantamot julkaisivat viime vuonna 700 painettua aikuisten kaunokirjallisuuteen kuuluvaa teosta.
Yleisen kirjallisuuden nimikemäärä sen sijaan laski seitsemän prosenttia 3115 kappaleeseen. Luvuissa eivät ole mukana pienet, kustannusyhdistykseen kuulumattomat kustantajat.
Kustannusyhdistykseen kuuluvien kustantamoiden kohdalla aikuisten kaunokirjallisuudessa esiintyy siis erikoinen ilmiö: nimikemäärä kasvoi, vaikka myynti laski. Se tarkoittaa keskimääräisen nimikekohtaisen myynnin pienenemistä kokonaismyynnin laskua rutkemmin.
Viimevuotisesta noususta huolimatta vuodesta 2011 aikuisten kaunokirjallisuuden nimikemäärä on laskenut 757 kappaleesta 700:aan, siis 7,5 prosenttia. Samana aikana aikuisten kaunokirjallisuuden myynti kustantamoilta eteenpäin on laskenut euroissa mitattuna 18,8 prosenttia. Euroluvussa ovat mukana sekä painetut että sähköiset julkaisut, nimikemäärässä vain painetut.