Kustannustoimittajat ilmestyivät kirjan ensilehdille – omilla nimillään mutta osana fiktioa

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Siinä missä elokuvien lopputeksteissä kerrotaan tuotantoon osallistuneet autonkuljettajia ja cateringista vastaavia myöten – tärkeitä tehtäviä, sillä nälkäisenä olevista näyttelijöistä ei saa irti parasta, eikä varsinkaan silloin, jos he eivät ole kuvauspaikalla – kirjan kannessa lukee vain kirjailijan nimi tai kirjailijoiden nimet.

Myös kustantamon logo painetaan kanteen, mutta edes sisäsivuilta ei selviä, kuka on ollut kirjan kustannustoimittaja.

 

Jos romaaneja julkaisisi elokuvateollisuus, ennen romaanin ensimmäistä lausetta lukijalle ehätettäisiin kertoa, kuka ja kenen käskystä on lähettänyt kutsut teoksen julkkareihin. Kustantamon kirjanpito-osasto ja käyttämä tilitoimisto mainittaisiin.

Kirja-ala rakentuu yksinäisen luovan persoonan myytille, ja tokihan kirjan kirjoittaminen on yksinäistä työtä vaikkapa elokuvan tekemiseen verrattuna.