Kuin romaanihenkilö

Olin eilisiltana väsynyt. Muuta selitystä en keksi sille, että yllätin itseni sanomasta: ”Hän on kuin romaanihenkilö.”

Kun jotakuta kuvataan puolihuolimattomasti ”kuin romaanihenkilöksi”, tarkoitetaan kutakuinkin samaa kuin ”hän on erikoinen ja uskomaton tyyppi”. Siinä merkityksessä minäkin luonnehdintaa käytin, mutta en väsymykseltäni edes puraissut kieltäni.

Sanontatapa on poikkeuksellisen huono ja pinnallinen ja sen käyttäminen osoittaa, ettei tiedä kirjallisuudesta yhtään mitään. Tuskin on edes lukenut muuta kuin pari kaavamaista trilleriä.

Uskomattomista tyypeistä ei saa hyvää romaanihenkilöä, koska hyvät romaanihenkilöt tapaavat olla uskottavia. Uskottavuutensa vuoksi heidän usein pitää olla jollain tapaa uskomattomia, koska sellaisia ihmiset tapaavat olla, uskomattomia.

Jos romaanihenkilö on värikäs ja hänen elämäntarinansa on monimuotoinen, hänellä on vaarana jäädä attribuuttiensa ripustimeksi. Löytyykö ihminen erikoisen alta vai jääkö kaikki huomio ”erikoisuuteen” ja ”värikkyyteen”?