Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Kriitikot kirjoja vastaan

Blogit Kirjailijan päiväkirja 10.9.2016 17:42
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

”Mun mielestä on niin erikoista, että elokuva-alalla on ihmisiä, jotka haluavat kampanjoida elokuvia vastaan.”

Näin lausui Teit meistä kauniin -elokuvan ohjannut Tuukka Temonen Aamulehdessä. Haastattelussa käsiteltiin elokuvan saamaa ristiriitaista vastaanottoa. Tai no, tältä osin sitä, että osa kriitikoista on arvioinut Temosen elokuvan kehnoksi.

Elokuvakritiikeistä kriitikon kokonaisnäkemys on helpompi päätellä kuin vaikkapa kirjallisuus- tai kuvataidearvioista, koska elokuvakritiikkeihin on muodostunut tavaksi liittää tähtiarviointi.

Temonen tuntuu ajattelevan, että kriitikko, joka antaa elokuvalle vähän tähtiä, kampanjoi elokuvia vastaan. Kirjallisuuteen siirrettynä: kriitikko, joka kirjoittaa kirjasta nuivan kritiikin, kampanjoi kirjoja vastaan.

Pitääkö väite paikkansa?

Olen arvostellut kirjoja yli kaksikymmentä vuotta, ja kirjailijana olen saanut osani niin positiivisista kuin negatiivisistakin kritiikeistä. Joskus omista teoksistani lukemiani kritiikkejä lukiessani olen kieltämättä miettinyt, mitä kriitikolla on minua vastaan. Samoin joskus törmätessäni joihinkin itse kirjoittamiini kritiikkeihin olen nolostellut: miten ihmeessä olen voinut tölviä noin pahasti?

Siitä huolimatta olen aivan varma siitä, että kriitikot eivät ole kirjallisuutta vastaan vaan syvästi kirjallisuuden puolella. Kriitikon epäkiitolliseen (kukapa kriitikkoa arvostaisi?), kehnosti kompensoituun (kun kritiikkipalkkion jakaa kirjan lukemiseen ja siitä kirjoittamiseen kuluvalla ajalla, päästään lukuun, joka kauhistuttaisi SAK:n) ja epävarmaan (kirja-arvostelijat ovat käytännössä sivutoimisia freelancereita ja kritiikkien määrä tiedotusvälineissä on laskenut muun muassa sanomalehtien ketjuuntumien vuoksi) hommaan ei päädy kuin intohimoisesti taiteenalaansa suhtautuva henkilö.

Intohimoinen suhtautuminen voi toisinaan johtaa ylilyönteihin. Oman esteettisen näkemyksensä puolesta taisteleva kriitikko toteuttaa työtään hyvän kirjallisuuden puolesta paitsi kehumalla sellaisia kirjoja, jotka ovat hänen mielestään hyviä, myös moitiskelemalla niitä, jotka hänen mielestään eivät ole. Kun arviolauselmat motivoituvat kirjallisuuden sisällöstä, se on suorastaan kriitikon velvollisuus.

En ole törmännyt kattaviin tutkimuksiin, joissa olisi tarkasteltu kirjallisuuskritiikkien myönteisyyttä ja kielteisyyttä. Itse yritin tehdä sitä gradussani, ja hankalaa oli. Useimmiten kritiikit sisältävät sekä positiivisia että negatiivisia huomioita, eikä sanoista saa muodostettua absoluuttista arviota kriitikon subjektiivisesta näkemyksestä. Enkä todellakaan kaipaa kirjakritiikkeihin tähtiä.

Sijoitusanalyytikkojen suosituksia sen sijaan on tutkittu: pörssianalyytikoiden suosituksista enempi osa tapaa olla positiivisia. Äkkiseltään veikkaan, että sama pätee kirja-arvosteluihin. Kirjan arvostelijaksi päätyy yleensä henkilö, joka on erityisen kiinnostunut siitä ja asiantunteva arvioimaan sen.

Vaikka arvio sisältäisi negatiivisia luonnehdintoja ja epäileviä ajatuskulkuja, se on yleensä kuitenkin kutsu keskusteluun: Näin minä sen luin. Kuinka sinä luet?

Sijoitusanalyysien kohdalla se, että yli puolet analyysien suosituksista kehottaa ostamaan tai lisäämään osaketta, on ongelmallista, koska silloin herää epäilys, että analyytikot ovat kirjoittaneet raporttinsa luodakseen myyntipuhetta osakevälittäjille. Kirja-arvosteluissa tätä ongelmaa ei ole. Yksikään kritiikki ei ole ostosuositus. Jokainen on.