Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Kolme elämäkertaa Paavo Nurmesta – uutta tietoa juoksijasuuruuden laivanvarustusbisneksestä

Blogit Kirjailijan päiväkirja 12.6.2017 16:37
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Suomalaisen urheilukirjakirjoittamisen voi asettaa aikajanalle, jonka toisessa päässä ovat runoustohtori Martti Jukolan maalailevat ja vahvasti tulkitsevat kirjoitukset ja toisessa päässä historiatieteellisesti kohdettaan lähestyvät tutkijat kuten esimerkiksi Hannes Kolehmaisesta loistavan väitöskirjapohjaisen elämäkerran kirjoittanut Ossi Viita.

Tuolle janalle osuvat myös kolme Paavo Nurmesta kirjoitettua elämäkertaa, joista uusin, Kalle Virtapohjan Mies josta tehtiin patsas (Docenco) on juuri ilmestynyt.

Virtapohjan teoksen julkistustilaisuudessa Ostrobotnialla Helsingissä ilmoille heitettiin kysymys siitä, onko kolme elämäkertaa yhdestä henkilöstä jo paljon. Vastaus on kielteinen yksiselitteisesti ja ainakin kahdesta syystä.

Elämäkertateokset ovat monimuotoinen kirjallisuudenlaji. Elämäkerrat tulkitsevat kohdettaan kirjoittajansa näkökulmasta. Erilaiset elämäkerrat sopivat eri tarkoituksiin ja eri lukijoille. Ja jos kolme Paavo Nurmesta kirjoitettua elämäkertaa suhteuttaa siihen, kuinka paljon C. G. E. Mannerheimista on ilmestynyt elämäkertoja yksin viimeksi kuluneen vuoden aikana, Nurmi on pahasti takamatkalla. Vaikka Mannerheimin vaikutukset Suomen vaiheisiin ovat valtavat, Nurmi on ilman muuta kansainvälisesti tunnetumpi suomalainen.

Virtapohjan Nurmi-elämäkerta solahtaa luontevasti osaksi Nurmi-kirjallisuutta. Jo Nurmen elinaikana ilmestynyt ja kohteensa kuoleman jälkeen täydennetty Paavo Karikon ja Mauno Kosken Yksin aikaa vastaan sai olla Nurmi-kirjallisuuden perusteos, kunnes vuonna 1988 WSOY:n Suuret suomalaiset -sarjassa ilmestyi Antero Raevuoren Juoksijain kuningas.

1980-luvulla kustantamoilla meni loistavasti ja suurteoksiin panostettiin. Raevuorella oli apunaan työryhmä, materiaalia kerättiin laajasti. Juoksijain kuninkaasta tuli Paavo Nurmi -elämäkertojen ykkönen. Nurmeen tutustuvalle suosittelisin edelleen ensimmäiseksi sitä, vieläpä laajasti kuvitettua, puutarhalaatan kokoista ensimmäistä laitosta täsmennetyn uuden laitoksen sijaan.

Raevuori käyttää tietokirjailijana new journalismin tai toisin sanottuna kaunokirjallisuuden keinoja. Tietomäärän pohjalta hän oman mielikuvituksensa avulla luo kohtauksia ja keksii vuoropuheluita. Parhaimmillaan lukukokemus tunkeutuu luihin ja ytimiin. Pahimmillaan lukija suhtautuu kirjaan skeptisesti: mikä on totta, kun tuotakaan ei voi tietää? Raevuori asettuu tyylillisesti janalla Martti Jukolan suuntaan.

Virtapohjan elämäkerrassa on lähdeviitteet, mutta hänkin keksii tilanteita. Jo aivan teoksen alussa Virtapohja kuvailee Urho Kekkosen ajatuksia Paavo Nurmen hautajaisissa ja asettuu siten edustamaan väritettyä tietokirjallisuutta. Virtapohja ei revittele tyylillä niin kuin Jukola tai Raevuori, mutta hänenkin otteensa on enemmän journalistinen kuin tutkimuksellinen. Etenkin lopussa elämäkerta muuttuu lyhyiksi artikkelimaisiksi katsauksiksi.

Raevuoren teoksen pitkä varjo näkyy siinäkin, että Virtapohja keskittyy niihin asioihin, jotka ovat tulleet tietoon tai joista Virtapohja on löytänyt tietoa Juoksijain kuninkaan ilmestymisen jälkeen. Virtapohja on hyödyntänyt myös aineistoa, joka jäi Raevuorelta yli, sillä Raevuori antoi käyttämänsä aineiston uuden elämäkerturin käyttöön.

Mies josta tehtiin patsas täydentää kuvaa Paavo Nurmesta mutta ei tee keinotekoisen räväköitä uudelleentulkintoja, jotka vaivaavat joitakin sensaatioilla ratsastavia suurmieselämäkertoja. Virtapohja nostaa esiin muun muassa Nurmen ystävyyden ruotsalaisen urheilutoimittajan kanssa, kun Raevuoren elämäkerta herkuttelee Ruotsi–Suomi-kissanhännänvedolla. Nurmen toimista laivanvarustajana ja toiminnan lopulta päättäneestä yhteenotosta Merimiesunionin tiukkaotteisen puheenjohtajan Niilo Wällärin kanssa Virtapohja on hankkinut ainakin minulle uutta tietoa, ja Nurmen toimintaa valmentajana käsitellään aiempaa syvällisemmin.

Virtapohja myös selostaa varsin laajasti Nurmen ja silloin SVUL:n Urheilujaoston puheenjohtajana(kin) toimineen Lauri ”Tahko” Pihkalan yhteenottoa vuoden 1927 Suomi–Ruotsi-yleisurheilumaaottelun alla. Nurmi oli ilmoittanut, että hän ei juoksisi Tukholmassa kuin 10 000 metriä. Se hänelle luvattiin, mutta asiasta ei muistettu kertoa Pihkalalle, joka edellytti, että Nurmi juoksisi (myös) 5000 metriä. Sananvaihdon jälkeen Nurmi poistui laivasta eikä osallistunut lainkaan maaotteluun.

Kahden suomalaisen urheilun suurmiehen suhde oli kipunoinut aiemminkin, eikä se edes tähän tapaukseen jäänyt. Toisaalta Nurmi oli juossut Pariisin olympialaisten ihmejuoksunsa Pihkalan vaimon kello kädessään. Jännitteisestä parista on siis kyse, ja jos Nurmi olisi Mannerheim tai Kekkonen, miesten suhteesta olisi kirjoitettu jo erillinen kirja.

Virtapohja käsittelee Nurmen ja Pihkalan maaotteluyhteenottoa jälkipyykkeineen neljäntoista sivun verran. Pelkästään asiaa puinutta SVUL:n urheilujaoston ylimääräistä jaostokokousta referoidaan ja siteerataan 8,5 sivua. Suhteessa teoksen vajaan kolmensadan tekstisivun mittaan paino on kohtuuton. Suhteellisuuden rajat ylittävä detaljitarkkuus sellaisissa asioissa, joista ei ole kerrottu aiemmissa elämäkerroissa, korostaa teoksen luonnetta aiempien elämäkertojen, etenkin Raevuoren teoksen, täydentäjänä.

Mies josta tehtiin patsas on edeltäjiensä tapaan urheilijaelämäkerta. Nurmen yksityiselämä ja aktiiviurheilu-uraa selvästi pidempi liikemiesura ovat selvässä alipainossa. Vaiheita liikemiehenä käsitellään laskujeni mukaan vain parillakymmenellä teoksen vajaasta 300 tekstisivusta. Valinta on ymmärrettävä. Nurmi oli liikemiehenä kansallista tasoa, urheilijana maailman paras.

Kalle Virtapohja on kuitenkin kaivanut kiinnostavia yksityiskohtia paitsi Nurmen toiminnasta laivanvarustajana myös parista hänen rakennuttamastaan talosta. Sen sijaan Nurmen toimia osakemarkkinoilla hän käsittelee huomattavan niukasti, vaikka juuri osakekaupoilla Nurmi sanoi hankkineensa pesämunan liikemiehen uralleen. Tiedon saaminen on ilmeisesti ollut suhteellisen vaikeaa.

Virtapohja referoi Nurmen satavuotisjuhlien tiimoilta järjestettyyn kirjoituskilpailuun lähetettyjä Nurmi-muistoja, ja arvokas löytö on Nurmen tulkkina Yhdysvalloissa 1960-luvulla toiminut ulkoministeriön lehdistöavustaja Matti Häkkänen. Nurmen tavanneiden tai tunteneiden henkilöiden muistojen ja anekdoottien kirjaaminen on arvokasta työtä myös tulevia Nurmi-elämäkertureita ajatellen.

Paavo Nurmen poikaa Matti Nurmea Virtapohja on päässyt haastattelemaan. Niukkojen ja lakonisten kommenttiensa perusteella hän tuntuu olevan isänsä poika.

”Kunnioita isäni älyä”, Matti Nurmi kommentoi.

Kolmen sanan väkevä informaatio piilee siinä, mitä niissä ei sanota.