Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Klassikot uusiksi

Blogit Kirjailijan päiväkirja 14.1.2014 12:19
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Olen odottanut kiinnostuneena tietoa siitä, mitä Jo Nesbø tekee Harry Holelle – tai mitä hän ylipäänsä tekee seuraavaksi. Viime kesänä ilmestyneen Poliisi-romaanin, kymmenennen Hole-kirjan, loppu voisi viitata ainakin tauon pitämiseen.

Guardianin uutisen mukaan Nesbø kirjoittaa ainakin yhtenä seuraavista teoksistaan uudelleentulkinnan William Shakespearen Macbethistä. Verta ja väkivaltaa on tiedossa. Veikkaisin, että ilman Harry Holea.

Nesbøn uudelleentulkinta ilmestyy Hogarth Shakespeare -sarjassa, johon omat versionsa Shakespearen klassikkonäytelmistä kirjoittavat myös ainakin Anne Tyler, Jeanette Winterson, Margaret Atwood ja Howard Jacobson. Sarja alkaa vuonna 2016, jolloin Shakespearen kuolemasta tulee kuluneeksi 400 vuotta.

Kirjoja muutetaan paljon muihin taidemuotoihin, mutta kirjojen kirjoittaminen kirjojen (tai näytelmäkäsikirjoitusten) päälle on harvinaisempaa. Sadut ja myytit toki toistuvat ja elävät, intertekstuaalisuus kukkii, mutta kokonaisia teoksia siirretään vain harvoin nykyaikaan saman taiteenlajin sisällä.

Miksei voisi? Miksei suorastaan pitäisi?

Käytännössä raja uudelleentulkinnan ja intertekstuaalisuuden välillä on veteen piirretty. Intertekstuaalisesti syvään kumartavat teokset ovat lähellä uudelleentulkintoja, vaikka sitä ei erityisesti korostettaisikaan. Unohtamatta parodiaa, joka ei ole uudelleentulkintaa.

Shakespeare-sarjan kaltaisista, Suomeen asti yltäneistä hankkeista mieleen tulee Tammen Suomessa julkaisema, skotlantilaisen Canongate-kustantamon ideoima Myytti-sarjaa, jossa kirjailijat ovat tehneet uudelleentulkintoja myyttiaineksesta. Myytit ovat kaunokirjallisuuden perustarinoita. Ehkä kaikki romaanit tosin eivät olisi eläneet itsenäisinä teoksina ilman uudelleentulkinta-ajatusta, joka lisää teokseen yhden kerroksen: kuinka kirjailija on käsitellyt ”kaikkien tuntemaa” materiaalia?

Sarjaan kuuluva venäläisen Viktor Pelevinin Kauhukypärä teki ilmestyessään minuun suuren vaikutuksen. Myytistä on valittu yksi kulma ja rakennettu sen pohjalta koko romaanin rakenteen ratkaiseva silta kärjistettyyn nykyaikaan.

Luen taatusti kiinnostuneena muutaman vuoden kuluttua Shakespearen Macbethin – Shakespearesta on ilmestynyt uudet, komeat suomennoksetkin – ja norjalaisdekkaristin uudelleentulkinnan siitä. Peräkkäin ja rinnakkain. Olen kiinnostunut kirjallisista peleistä, jollainen tämä hanke väistämättä on.

Voisin hyvin kuvitella kirjoittavani uudelleentulkinnan jostakin klassikkoromaanista.

Eikä se Suomessakaan aivan tavatonta ole. Jo vuonna 1892 julkaistiin Heikki Meriläisen romaani Pietolan tytöt. Kirjallisuudentutkija Pertti Lassila on huomannut, että se on mukaelma Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Olli Viitaniemi on analysoinut romaania ja peilannut sitä Kiven teokseen.