Kit Karisman isä Ari Wahlsten 18-vuotiaalle itselleen: ”Tämän kirjan tunnelman tulet muistamaan vuosikymmenten päästäkin, ja se on sinulle siunaukseksi.”

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Kirjailija, näyttelijä ja teatteriohjaaja Ari Wahlsten on kirjailijana tunnetuin yksityisetsivä Kit Karisman edesottamuksista kertovista rikosromaaneistaan. Niistä tuorein, Langennut kaupunki (CrimeTime), ilmestyi vastikään.

Minkä kirjan olet lukenut viimeksi, Ari Wahlsten?

”Jostain käsittämättömästä mielenhäiriöstä johtuen seisotin lukupinossani pitkään Lauri Mäkisen vakoiluromaania Lopun alku d-mollissa (Siltala 2022), vaikka pidin kovasti edellisestä teoksesta 50/50 (Siltala 2017). Tämä oli vielä parempi. Hienoa kieltä, nerokas kokonaisuus ja henkeäsalpaava imu yhdistettynä toisen maailmansodan aikaiseen mielipuoliseen ilmapiiriin. Kyllä kelpasi.”

Luetko enemmän tieto- vai kaunokirjallisuutta?

”Luen reilusti enemmän kaunokirjallisuutta. Tietokirjoja luen lähinnä erityisistä mielenkiintoni kohteista tai taustatyön vuoksi. Mutta aina kun luen tietokirjaa, huomaan miettiväni, että tätä pitäisi harrastaa enemmänkin. Sivistävää puuhaa, kerta kaikkiaan.”

Kuunteletko äänikirjoja?

”En juurikaan kuuntele äänikirjoja, koska pidän kirjoista fyysisinä esineinä. Lisäksi jotkut lauserakenteet ovat selkeämpiä nähtyinä kuin kuultuina, kuten milloin kirjan yhden hahmon repliikki loppuu ja toisen alkaa. Olen kuunnellut automatkoilla kaiuttimista vaimoni valitsemia äänikirjoja – etupäässä tietokirjoja – ja lisännyt näin tietämystäni muun muassa matkailusta, vakoilusta ja Venäjästä.”

Mitä olet viimeksi oppinut kirjasta?

”Sain mykistävää tietoa siitä, kuinka älykkyysosamäärä vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin, parinmuodostukseen ja jopa yhteiskuntarakenteisiin. Syyttävä sormeni osoittaa Antti Kivimäkeä ja hänen teostaan ÄO 131 (Atena, 2021).

Jos saisit antaa yhden kirjan 18-vuotiaalle itsellesi, minkä kirjan antaisit ja mitä sanoisit sen ojentaessasi?

”Antaisin Raymond Chandlerin romaanin Pitkät jäähyväiset (suom. Eero Ahmavaara, WSOY 1956 ja Kalevi Nyytäjä, WSOY 1988). Luin sen suunnilleen tuon ikäisenä, mutta näin varmistaisin, etten tyhmyyksissäni jättäisi sitä hyllyntäytteeksi.

”Sanoisin vaikkapa: ’Tämän kirjan tunnelman tulet muistamaan vuosikymmenten päästäkin, ja se on sinulle siunaukseksi.’”

Jos lähtisit lomalle paratiisisaarelle ja matkalaukkuun mahtuisi vain yksi kirja, minkä ottaisit?

”Tietysti jonkun lukemattoman, joka on kuitenkin aina himottanut. Ja koska vihaan rantaelämää, saisi kirja olla sivumäärältään todellinen paksukainen. Umberto Econ Ruusun nimi (suom. Aira Buffa, WSOY 1983) täyttäisi nämä ehdot, joten valitsisin sen.”

Mitä sinulla itselläsi on parhaillaan työn alla?

”Olen surkea lomailija, joten en lepäile kesälläkään. Kirjoitan rikosromaanisarjaani uutta osaa nimeltään ”Pahan syleily”, ja yli puolenvälin ollaan jo yksityisetsivä Kit Karisman kanssa käsikynkkää päästy. Lisäksi käyn läpi dramatisointia tulevan syksyn teatteriohjaukseeni.”