Kirjasta tuotantokaudeksi
Reilu vuosi sitten keväällä Facebookissa ja Twitterissä alkoi levitä huhuja uudesta kirjasta, joka sisältäisi yrittäjätarinoita. Sen toinen tekijä, kirjoittaja, oli ystäväni Terho Puustinen, kokenut ja palkittu journalisti. Seurasin ilmiön leviämistä kiinnostuneena. Tässä tunnuttiin tekevän jotain aivan toisella tavalla kuin yleensä kirjoja markkinoitaessa. Ilmiö syttyi ja levisi.
Taivas+Helvetti-kirjan ilmestymisen aikaan viime vuoden toukokuussa olin Edinburghissa viimeistelemässä romaaniani, joten en nähnyt kirjan lanseeraustapahtumia paikan päällä, mutta kesän ja syksyn aikana Akateemisessa kirjakaupassa käydessäni ihmettelin oranssikantisen teoksen keikkumista myydyimpien tietokirjojen ykkösenä.
Hieman tutkimalla Taivas+Helvetti osoittautui teokseksi ja teoksi, joka oli ohittanut perinteisen kirjanmyyntikoneiston. Kirja oli tavoittanut kosolti ihmisiä, jotka eivät välttämättä muuten ostaisi kirjoja mutta joille kirjan ostaminen on helppo päätös, kun he tietävät, mitä haluavat. Lisäksi T+H:hon liittyi hyväntekeväisyysulottuvuus: jokaista myytyä kirjaa kohden kirjan kustantaja Mika Mäkeläinen lupasi lahjoittaa toisen kirjan vasta valmistuneelle nuorelle. Mäkeläinen ei myynyt kirjaa vaan lupausta paremmasta Suomesta.
Kun viime vuoden loppupuolella Mika Mäkeläinen otti yhteyttä Twitterin kautta ja ehdotti tapaamista, aavistelin hieman, mikä voisi olla yhteydenoton syy. Kyllä. Mika kysyi minua kirjoittamaan kirjalle jatkoa, sillä Terho ei hyvään vauhtiin päässeen yrittäjäntoimintansa vuoksi ennättäisi kirjoittaa toista osaa.
Mietin hetken. Olin juuri jäänyt vapaaksi toimittajaksi osin juuri siksi, että voisin kirjoittaa laajempia juttuja toimituspäällikön työn jatkuvan organisoimisen ja palaverihelvettien sijaan. Tässähän sitä työtä olisi tarjolla, hanke, joka mahdollistaisi syventymisen ja jossa saisi kokeilla erilaisia kerronnan keinoja. Emmin yhdestä syystä. Terho oli kirjoittanut sydämeenkäyviä tarinoita ja Mika sytyttänyt ilmiön. Jatko-osa on aina jatko-osa. Miksi lähtisin epäonnistumaan?
Mietin lisää. Eihän kirjojen tekeminen ole kilpailua. Terhon tekemän erinomaisen työn pohjalta pystyisi ponnistamaan kohti omaa parasta. Sitä paitsi minua kiinnosti aivan valtavasti, kuinka menestynyt sarjayrittäjä teki temppunsa ja ajoi lanalla perinteisten kirjabisneksen toimintamallien yli. Lähdin mukaan, ja pian sovittiin ensimmäiset haastattelut.
Ensimmäiseksi haastattelimme Pihlajalinnan perustajaa Mikko Wiréniä. Pihlajalinnan neuvotteluhuoneessa Tampereen Kehräsaaressa Wirén kertoi lapsuudestaan alkoholisti-isän perheessä ja hukuttautumisestaan uintitreeneihin. Hän kertoi 21 x 400 metrin intervalliharjoituksista, yrittäjänuransa sattumanvaraisesta alusta. Hän kävi läpi tiensä deliriumiin ja tien siitä ulos. Aistin hänen näyttämisenhalunsa. Kunnianhimo rakentaa hyvää työpaikkaa ja halu tehdä asioita toisin kuin niitä oli tavattu tehdä huokuivat Wirénistä.
Wirénin jälkeen tehtiin kaksikymmentä muuta haastattelua; viimeiseksi kävin Iisalmessa tapaamassa kaiutinvalmistaja Genelecin perustajaa Ilpo Martikaista. Martikaisen syvän humaaniin ääneen oli hyvä lopettaa kirjan tarinankeruu.
Taivas+Helvetti Vol. 2 – Ilman toista ei ole toisen menestystä ilmestyi virallisesti tänään. Julkistustilaisuus oli Tennispalatsin elokuvateatterin 703 henkilöä vetävässä ykkössalissa. Kirjaa varten on tehty mahtipontinen traileri. Kirjassa esiintyvistä yrittäjistä St1:n perustaja Mika Anttonen ja vakavan onnettomuuden jälkeen jaloilleen noussut entinen freestylehiihtäjä Pekka Hyysalo kertoivat ajatuksiaan elämästä ja yrittämisestä. Tilaisuus oli itse asiassa yksi kymmenestä aluetapahtumasta: kiertue kiertää Suomen, ja samalla tavataan opiskelijoita.
On selvää, että olisi vähättelyä puhua enää kirjasta. Jo Mikan Audilla Suomea ristiin rastiin ajellessamme puheeseen vakiintui termi ”tuotantokausi”. T+H on produktio, jonka yksi osa kirja on. Kirjaihmisenä pidän valtavasti ajatuksesta, että kirja on kuitenkin tukijalka, se pyramidin pohjakivi, johon rakennelma nojaa.
***
Toisen tuotantokauden alaotsikko on ”Ilman toista ei ole toisen menestystä”. Teema nousi esiin haastatteluissa. Elmukelmutehtailija Peter Fredman yrittää yhdessä veljensä kanssa. Veljeksillä on samaa melkein kaikki Lapin-mökkien tunturia ja kuntosalia myöten, ja lapsetkin käyvät samaa koulua. William Wolframin tarinassa korostuu sattumien kautta yhtiön ensimmäiseksi palkolliseksi rekrytoidun työntekijän merkitys. Marjo Miettinen kuvaa koskettavasti suhdettaan isäänsä, Enston perustajaan Ensio Miettiseen. Ilpo Martikainen suutelee sanallisesti vaimoaan, joka on tukenut maailmaa myyntityössä kiertänyttä miestään.
On myös niitä toisia, jotka ovat toiminnallaan potkineet yrittäjiä näyttämään. Valion käytös sai Raino Kukkosen puskemaan omaa yritystään raivolla, johon hän tuskin olisi yltynyt ilman ärsytystä. Heikki Salmelaa tuntuu yhä kiusaavan se, että häneen suhtauduttiin aikanaan halveksuen ja vähätellen: eihän nakkikauppias tarvitse Turun kaupungilta tonttia toimitiloilleen. Nämä vain muutamina esimerkkeinä.
Taivas+Helvetti-tuotanto on monen tekijän työn tulos. Se on hanke, ei kirja. Se on syntynyt yhteistyöllä, jolla on saatu aikaan yhteenlaskua suurempi lopputulos. Esimerkiksi Jussi Ratilaisen valokuvat ja Sissyn suunnittelijoiden tekemä ulkoasu ovat tärkeitä osia, puhumattakaan kiertueiden ja markkinoinnin organisoijista, someulottuvuuden hoitajista ja niin edelleen.
Aivan varmasti kustantajan eli Mikan raivossa on myös näyttämisenhalua. Hän haluaa näyttää, että bisneskirjaa voi myydä 60 000 kappaletta, koska sen pitäisi kaiken järjen mukaan olla mahdotonta. Siinä on samaa kiehtovaa suuruudenhulluutta kuin kirjailijan työssä. Ilmenemismuoto, mittakaava ja huomioarvo vain ovat toiset.