Kirjan vuosi

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Gregoriaanisessa ajanlaskussa on tänään alkanut Kirjan vuosi.

Kirjan vuosi on suomalaisten kirja-alan toimijoiden yhteinen pyrkimys saada kirjan merkitys Suomessa näkymään paremmin. Se tapahtuu yhdistämällä kirjatapahtumia ja hankkeita yhteisen nimen ja ilmeen alle – Kirjan vuoden tapahtumat tunnistaa sinitaustaisesta logosta.

Kuka tahansa voi liittää oman kirjallisen tapahtumansa osaksi Kirjan vuotta, kunhan vain ilmoittaa sen Kirjan vuoden tapahtumakalenteriin. Logon voi ladata Kirjan vuoden nettisivuilta ja vaikka Facebook-profiilikuvassaan voi julistautua osallistuvansa Kirjan vuoteen liittämällä kuvaansa Kirjan vuosi -”tarran”.

Käsittääkseni Kirjan vuosi ei tuo juuri mitään uusia tapahtumia tai hankkeita vaan kerää niitä näkyväksi. Kirjan vuosi -hankkeen keskeinen toimintamuoto onkin Kirjan vuoden sivuilla ylläpidettävä kirjallisten tapahtumien kalenteri, joka palvelee paitsi kirjallisista tapahtumista kiinnostuneita yksityishenkilöitä ennen muuta vaikkapa kirjastoja ja kouluja. Pikaisen tutustumisen perusteella se vaikuttaa vielä varsin sattumanvaraiselta – paljon on tapahtumanjärjestäjien oman aktiivisuuden varassa. Haku- ja rajaustoimintojakaan en osannut käyttää, mutta kalenteri on varmasti vielä kehitysvaiheessa.

Miksi Kirjan vuosi? Varmaankin siksi, että kirja-ala haluaa kirjan ja kirjallisuuden merkityksen nykyistä näkyvämmäksi. Lukeminen on yksinäistä puuhaa, jota tehdään vällyjen alla. Kirjan halutaan näkyvän, jottei se jää pois mielestä. Jos kirja ja kirjallisuus eivät tule vastaan arjessa, lukeminen unohtuu, kirjat eivät käy kaupaksi ja ala kuihtuu. Ehkä siinä sivussa suomenkielinen kirjallinen kulttuurikin.