Kirjallisuustapahtuma tuo Messukeskukseen ensi viikolla yli 3 500 ulkomaista vierasta
Worldcon on maailman suurin tieteis- ja fantasiakirjallisuuden tapahtuma.
Helsingissä käynnistyy ensi viikon keskiviikkona maailman suurin tieteis- ja fantasiakirjallisuuden tapahtuma World Science Fiction Convention eli Worldcon. Seitsemättäkymmenettäviidettä kertaa järjestettävä, läpeensä kansainvälinen tapahtuma rantautuu ensi kertaa Suomeen ja ylipäätään Pohjoismaihin. Koko Euroopassakaan tapahtumaa ei ole järjestetty kuin kymmenkunta kertaa.
Helsingin messukeskuksen täyttävässä viisipäiväisessä tapahtumassa on yli 800 tuntia ohjelmaa, pääosin englanniksi.
Torstain tietojen mukaan Worldcon 75 -tapahtumaan on tulossa 5700 osallistujaa, joista reilut 2000 Suomesta ja reilut 3500 ulkomailta. Suurimmat ulkomaalaisryhmät ovat yhdysvaltalaiset (yli 1300) ja britit (noin 750), mutta esimerkiksi Kiinasta Helsinkiin on tulossa kaikkien aikojen suurin osanottajamäärä, 89 henkilöä. Myös maapallon toiselta puolen Australiasta Helsinkiin saapuu noin sata scififania.
Hakuprosessissa ja Worldcon 75:n järjestelyissä itsekin mukana ollut kirjailija ja scifiaktiivi Vesa Sisättö kertoo, että tapahtuman saamisesta Suomeen on haaveiltu 1980-luvulta alkaen, jolloin suomalaiset scififanit alkoivat käydä Worldconeissa.
”Toden teolla hankkeeseen ryhdyttiin hieman yllättäen syksyllä 2012 tuon vuoden Worldconissa, kun Eemeli Aro käynnisti Helsinki in 2015 -hankkeen. Vuoden 2015 Worldconille oli kaksi kilpailevaa hakijaa, jotka eivät olleet kovin suosittuja, joten Eemeli päätti yhdessä erinäisten amerikkalaisten scififanien kanssa yrittää, josko saisimme Worldconin Helsinkiin.”