Kirjailijat kertovat, mitkä kirjat he haluaisivat ylioppilaslahjaksi

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Laura Lindstedt. © Teos / Jarkko Mikkonen

”Jos valmistuisin nyt ylioppilaaksi, tämänhetkinen minäni antaisi nuorelle minälle lahjaksi kolmen kirjan paketin: Primo Levin jälleen ajankohtaisen muistelmateoksen Tällainenko on ihminen (1947/1962), Antti Nylénin pamfletin Häviö (2018), jonka lukeminen kenties karsisi turhaa taiteilijaromantiikkaa wanna-be-kirjailijan mielestä, sekä Maria Matinmikon runoromaanin Kolkka (2019), joka on kiistaton todiste siitä, että kaunokirjallisuuden kirjoittamiselle on tässäkin ajassa vahvat perusteet”, listaa kirjailija Laura Lindstedt (s. 1976).

Pyysin Lindstedtiä ja kolme muuta kirjailijaa miettimään, minkä kirjan he olisivat halunneet ylioppilaslahjaksi. Annoin vapauden lähestyä kysymystä luovasti: voisi ajatella omaa valmistujaiskevättä (tai -syksyä), voisi ajatella, minkä kirjan haluaisi, jos valmistuisi nyt, ja hyvin voisi hyvin mainita myös teoksen, joka on ilmestynyt omien lakkiaisten jälkeen.

Kirjailijat selvästi innostuivat pohtimaan asiaa. Punnitut vastaukset heijastelevat myös heidän tulkintaansa itsestään, ovat ikään kuin miniesseitä nuoruudesta, haaveista ja kirjallisuudesta.

 

 

Markku Envall. © WSOY / Pertti Nisonen

”Arvokkain keväällä 1964 ylioppilaslahjaksi saamani kirja oli Eino Leinon Helkavirsiä Kalle Carlstedtin puupiirroksin kuvitettuna. Runot on painettu fraktuuralla. Kirja viehättää minua harvinaisena kirjapainotaidon näytteenä, Carlstedtin puupiirrokset ovat ilmeikkäitä ja runojen sisältöä oivaltavia”, Markku Envall (s. 1944) muistelee.

”Jos aikamatka sallitaan, olisin saattanut haluta myös Wolfgang Hildesheimerin kirjan Mozart. Saksankielinen alkuteos ilmestyi vuonna 1977, Seppo ja Päivi Heikinheimon suomennos 1984. Sain ja luin kirjan kymmenkunta vuotta sitten. Tavalla, jota järkeni ei täysin käsittänyt, se syvensi ja rikasti Mozartin musiikin kuunteluelämyksiä.”

”Jos tulisin ylioppilaaksi tänä keväänä, toivoisin lahjaksi Marke Ahosen suomentamaa Diogenes Laertioksen teosta Merkittävien filosofien elämät ja opit. Niin hieno ja tärkeä kirja, että on suru olla omistamatta.”

 

 

 

 

Anita Konkka. © Teos / Heini Lehväslaiho

Jos Anita Konkka (s. 1941) olisi tämän kevään ylioppilas, hän toivoisi lahjaksi Mia Kankimäen teosta Naiset joita ajattelen öisin.

”Kuuntelin sen viime vuoden puolella äänikirjana ja ihastuin korviani myöten kirjoittajan kieleen ja tapaan kertoa matkoista ja kommentoida esikuviaan: naiskirjailijoita ja -taiteilijoita, jotka ovat tehneet mahdottomasta mahdollisen.”

Konkka aprikoi, että painettuna kirjana Kankimäen esseistä olisi vielä enemmän iloa.

”Teoksen voisi ottaa hyllystä ja lukea yönaisten neuvoja aina, kun alkaa tuntua siltä, ettei minusta ole mihinkään eikä minusta ikinä tule mitään.”

”Yksi neuvoista miellyttää minua tällä hetkellä suuresti: Kirjoita kirjoja, kerää kiviä, nuku vaikka pöydän alla, jos tarpeen – tee mitä tahansa, jotta voit tehdä sitä mitä haluat.”

 

 

Jussi Valtonen. © Tammi / Markko Taina

Jussi Valtonen (s. 1974) toivoisi valmistujaislahjaksi Margaret Atwoodin kirjoittamista käsittelevän kirjan Negotiating with the Dead.

”Atwoodin huumori, viisaus ja tervejärkinen idealismi riemastuttavat joka lukukerralla. Atwood kuorii mielemme kerrostumia myytti kerrallaan ja näyttää, miksi emme ilman kirjallisuuden ja kulttuurihistorian tuntemusta ymmärrä oman mielemme liikkeitä lainkaan.”

”Olisipa edes puolet Atwoodin humanistisesta sivistyksestä.”