Kirjailijaliitto neuvoo jäseniään: Sivistynyt äänestää oppositiota
Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja Jyrki Vainonen neuvoo liiton jäsenlehden Kirjailijan pääkirjoituksessa ”Sivistyksen hinta – ja arvo” liiton jäseniä kuntavaaleissa äänestämisessä.
Vainosen päättelyn mukaan sivistynyt ihminen ei äänestä kuntavaaleissa puoluetta, joka on hallitusvastuussa valtakunnallisella tasolla – siis keskustaa, perussuomalaisia tai kokoomusta.
”Hallituksen viesti on selvä: huomisen Suomi ei tarvitse sivistystä. Ei varsinkaan humanistista sivistystä”, Vainonen kirjoittaa.
Väitettään kirjailijaliiton ykkösmies perustelee koulutusleikkauksilla. Vainosen musteessa on tietenkin aimo annos retoriikkaa: Jos sivistystä ei tarvittaisi, koulutus kai lakkautettaisiin kokonaan.
”Onneksi tuota viestiä ei tarvitse niellä”, Vainonen jatkaa. ”Sivistysvaltiossa valtaa käyttävät sivistyneet ihmiset. Vallan he saavat vaaleissa, sivistyneiltä kansalaisilta. Toki on myös toisenlaisia valtioita, toisenlaisia päättäjiä, toisenlaisia kansalaisia.”
Vainonen muistuttaa, että kuntavaaleissa jokainen voi ”oman äänensä verran vaikuttaa siihen, kumpaan kastiin oma asuinkunta kuuluu”.
Suomen kirjailijaliitto ei ole poliittinen liitto eikä ammattiyhdistys, mutta yksi sen tehtävistä on kirjailijoiden neuvominen. Liiton puheenjohtajina on ollut poliittisesti aktiivisia ja puoluepoliittisesti profiloituneita henkilöitä, mutta suoranaisten äänestysohjeiden antaminen ei ole ainakaan viime aikoina kuulunut liiton profiiliin.
Vainosen kannanotto asemoi kirjailijaliittoa poliittisesti.
Vaikka koulutusleikkaukset harmittavat minua ja vaikka olen surullinen esimerkiksi siitä, että Helsingin yliopistossa oman oppiaineeni yleisen kirjallisuustieteen eläköityneelle professorille ei kuulemani mukaan nimetä seuraajaa, ärsyynnyn siitä, että identiteettini kannalta tärkeä liitto aliarvioi jäsentensä arvostelukykyä.
Kaunokirjallisuuden sanotaan avartavan näkemyksiä ja poistavan ennakkoluuloja. Kaunokirjallisuuden lukijoiden väitetään ymmärtävän, että asiat eivät ole mustavalkoisia vaan niissä on monia puolia ja ulottuvuuksia.
Sivistyneen ihmisen sanotaan ajattelevan omilla aivoillaan.
Se on minun mielestäni sivistyksen arvo.
Edit 18.08: Lisätty linkki pääkirjoituksen nettiversioon ja poistettu otsikosta sitaattimerkit.