Kirjailija jankuttamista vastaan
Kirjailija Pirkko Saisio osallistui taannoin lapsenlapsensa kanssa mielenosoitukseen päivähoitomaksujen korottamista vastaan. Hän kuuli, kuinka eräs mielenosoitukseen osallistunut äiti selitti lapselleen: ”Me ollaan täällä, koska pahat sedät haluaa ottaa teiltä teidän päiväkodin pois.”
Saisio oli saada raivarit.
”Pahat sedät! Ajattelin, että älkää nyt syöttäkö lapsillenne tuollaista mustavalkoista maailmankuvaa. Vastustan leikkauksia, mutta ymmärrän logiikan niiden takana. Olen eri mieltä, mutta se on ihan eri asia kuin että on olemassa jotkut ’pahat sedät'”, Saisio puuskahtaa tuoreen Advokaatti-lehden haastattelussa.
En ole ollut suurensuuri Pirkko Saisio -fani, vaikka olen pitänyt hänen kirjoistaan ja olin nostamassa kiivaasti tempoilevaa Kohtuuttomuutta Finlandia-ehdokkaaksi vuonna 2008. Saision viimevuotinen Mies, ja hänen asiansa putosi syksyn aikana lukulistaltani, joka oli silloin ja on nyt sangen pitkä, sillä kirjan vastaanotto jäi kohteliaan kehuvaksi muttei innostuneeksi.
Nyt kirja kiilaa lukupinossani korkealle. Syynä ovat Saision viimeaikaiset haastattelulausunnot ensin Helsingin Sanomissa ja nyt Advokaatissa.
Saisio tekee juuri sitä, mitä odotan julkiseen keskusteluun osallistuvalta ajattelijalta. Hän osaa kirjoittaa auki ja perustella asioita, jotka ovat vaivanneet minua. Hän on ajatellut sen sijaan että esittäisi ajattelevaa.
Mielestäni kirjailijan ei tarvitse olla yhteiskunnallinen ajattelija tai ottaa kantaa maailmaan saati politiikkaan. Kirjailijan ei tarvitse olla kansakunnan tai järjen ääni. Mutta ei siitä haittaakaan ole.
”Ihmisten tapa korostaa omaa hyvyyttään vieroksuttaa minua ihan hirveästi”, Saisio sanoo Suomen Asianajajaliiton jäsenlehdessä – ja taatusti tietää ärsyttävänsä.
Hän kertoo seuranneensa Facebook-keskusteluja, ja hänen punavihreässä kuplassaan – käsite, jota hän itse käyttää – epäilemättä kukkii niin sanottu suvaitsevaisuus, joka on hänen mielestään käyttäjänsä muiden yläpuolelle asettava ja järjetön käsite, joka pitäisi heittää romukoppaan. Suvaitsevaisuuden sijaan pitäisi puhua kommunikoinnista ja keskustelusta. Asioita pitäisi tarkastella ennakkoluulottomasti eri puolilta.
Tässä piilee mielestäni syy siihen, että vaikkapa maahanmuutto- tai leikkauskeskusteluissa äänessä tuntuvat olevan lähinnä ääripäät. Sosiaalisessa mediassa suunnilleen samaa mieltä olevien kommentit vahvistavat toisiaan ja tuovat vastakkainasetteluja. Sovittelevan kannan esittäjä altistaa itsensä tylppälauseiselle riitelylle, eikä sellaista tee mieli aloittaa. Jyrkät, verbaalisesti nokkelat kommentit keräävät peukkuja ja saavat somejakoja.
Se on logiikka, jonka ansiosta somekeskusteluissa ihmiset vaikuttavat todellista typerämmiltä.
Saisio asettuu julkisesti ihmettelevälle kannalle ja altistaa samalla itsensä arvostelulle ja somekuohunnalle. Varmasti hän haluaakin kohauttaa, mutta se ei tee hänen ulostuloistaan lainkaan vähemmän arvokkaita.
Ihmettely on jankuttamista arvokkaampaa.