Kirjahylly on veistos
”Yksi leikillinen asia voisi olla, että kirjahyllystä tulee tulevaisuudessa luksusesine. Uskon kuitenkin aina vastatrendeihin ja etteivät kaikki halua kaikkea digitaalisena muutenkaan. Silloin voisi ollakin ihan hauska ajatella, että ihmiset jotka tykkää kirjoista niin kirjat olisi heille ikään kuin taidetta.”
Näin mietiskelee Ylen Aamu-tv:ssä vieraillut trendianalyytikko Susanna Björklund. Sitaatin ärsyttävä puhekieli vastaa Ylen verkkosivujen litterointitapaa, joka puolestaan ei vastaa yleistä toimituksellista tapaa siistiä sitaatit yleiskielisiksi ja rakentaa lauseet kirjoitetun kielen mukaisiksi. Kirjoitettu teksti ei ole jäljennettyä puhetta.
Vaikka sitaattia on hankala lukea, Björklund on oikeassa, kunhan jättää varaumat pois. Kai on oletettavaa, että ne, jotka pitävät kirjoista, pitävät niitä taiteena?
Björklund kuitenkin tarkoittanee, että kirjat ovat kirjanystäville myös visuaalista taidetta, eivät vain kirjallisuutta. Ainakin tunnistan itseni luonnehdinnasta. Minulle kirja on tärkeä esineenä. Pöydälläni on parhaillaan Osmo Soininvaaran Jäähyväiset eduskunnalle. Tuomo Parikan suunnittelema kansi vetää puoleensa, ei pelkästään ajatus kirjan sisällöstä.
Kirja on muotoilua, kirjahylly on veistos. Kirjahylly on vieläpä elävä veistos, jonka pinta muuttuu käyttäjän järjestellessä kirjoja uudelleen. Kirjahyllyn järjestäminen ei ole palapeli vaan sisustamista.
Tuhannella kirjalla saa näyttävän hyllykokonaisuuden. Yhdelle hyllymetrille mahtuu kolmisenkymmentä kirjaa, kirjahyllyn lautoja tiukkaan ladottuna mahtuu päällekkäin kymmenen. Tuhannella kirjalla saa 3,3 metriä leveän, reilut 2,5 metriä korkean ja 30 senttiä syvän taideteoksen.
Tuhannen kirjan hyllykokonaisuus vie tilaa yhden neliömetrin. Töölön hinnoilla 6000 euroa, Tampereella puolet siitä. Kirjahyllyn hankkiminen maksaa satasista tuhansiin euroihin.
Kirjahyllytaideteos syntyy kuitenkin olennaisesti sen sisällöstä. Enemmän kuin pystypuuvalinnalla kirjahyllytaiteilija vaikuttaa sillä, mistä kirjoista teos koostuu. Edullisimmillaan kirjahyllytaideteoksen saa koostettua ilmaiseksi. Antikvariaatit heittävät pois suuret määrät myyntiin kelpaamattomia kirjoja. Jos taas hankkii tuhat nidettä uutuuksina kirjakaupasta, kirjahyllytaideteoksen sisällön hankkiminen maksaa 30 000 euroa.
Taiteen arvo ei palaudu materiaalikustannuksiin. Paul Gauguinin maalaus Nafea faa ipoipo myytiin viime kuussa arviolta noin 300 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla. Maalien, kankaan ja kehysten hinnalla se ei selity. Luultavasti Gauguin on käyttänyt teoksen maalaamiseen vähemmän aikaa kuin harras kirjallisuudenharrastaja kotikirjastonsa kokoamiseen.
Vaikka oma kirjahylly on ITE-taidetta, sen arvo on mittaamaton.