Kirja vai periskooppi?
Periscope on kovassa nousussa oleva sosiaalisen median sovellus. Siinä missä internet teki kenestä tahansa kirjailijan ja blogisovellukset jokaisesta kolumnistin, Periscope tekee kustakin älypuhelimen omistajasta videotuotantotiimin. Sovelluksen avulla puhelimen videokuvaa välitetään helposti maailmalle suorana lähetyksenä.
Olen utelias uutta teknologiaa ja sovelluksia kohtaan, joten kävin latasin sovelluksen ja katsoin kolmisen viikkoa sitten pohjoismaisen pankin tulosjulkistuslähetystä puhelimeni ruudulta. Konsernijohtaja seisoi, esityskalvot olivat seinällä. Varmaankin joku mediatiimistä kuvasi lähetystä eturivistä.
Teoriassa hyvä idea: eturivin paikka tulosinfoon!
Käytännössä heitin puhelimen pöydälle, kuuntelin puhetta muuta puuhaillessani, koska kalvoista ei saanut selvää puhelimen pieneltä ruudulta eikä konsernijohtajan kehonkieli tuonut esitykseen lisäarvoa.
Päivän Helsingin Sanomien mukaan monet yhtiöt ja viranomaistahot kokeilevat tiedotustilaisuuksiensa periskooppaamista. Konsepti tuntuisi olevan sama kuin pankilla: salissa olevalle yleisölle esityksensä suuntaava puhuja ja kalvot.
Verohallinto kaavailee esimerkiksi kuukausittaisten verokertymätietojen julkistamista Periscopessa. Ihmettelen. Jos minua kiinnostaa, paljonko arvonlisäveroa on kerätty jonkin kuukauden aikana, ilman muuta mieluummin otan tilaston sähköpostiini. Meilistä näen hetkessä oikean luvun sen sijaan, että odottelisin kännykkä kourassa, milloin esityksessä päästään alv:hen, ja tihrustaisin lukua ruudulta.
Ymmärrän, että osa ihmisistä, ilmeisesti kovaa vauhtia kasvava osa, ajattelee toisin. Liikkuva kuva vetoaa ilmeisesti jopa niin paljon, että se ajaa nopeuden, tarkkuuden ja käytettävyyden edelle. Videokuvaa käytetään, vaikka siitä ei koidu lisäarvoa vaan ennemminkin haittaa.
En ole niitä, jotka paheksuvat kaikkea uutta tai menettävät uniaan lukutaidon vuoksi, mutta ilmiö on kiinnostava. Mitä enemmän tietoa totutaan saamaan videota katselemalla, sitä vähemmän sitä haetaan lukemalla. Muutoksella on ilman muuta vaikutusta myös suhtautumisessa painettuun sanaan, olivat sanat sitten painettu nettiin, lehteen tai kirjaan.
Kumman läpi tiirailet maailmaa, periskoopin vai kirjan?