Kirja-alan edistämispalkinnon saa ”instagrammable” kirjakauppa

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Lienen Suomen ainut kirjaihminen, joka ei ole vielä vieraillut Ruovedellä sijaitsevassa Vinhan kirjakaupassa.

Vinhan kirjakauppa on vanha, perustettu jo vuonna 1903, mutta kirjakaupasta tuli kirjan ympärille rakentunut tapahtumakeskus, kun Otava-kustantamon entinen toimitusjohtaja Pasi Vainio ja kirjakauppias Mikko Vartiainen ostivat lopetusuhan alla olleen kaupan, remontoivat sen lattiasta kattoon ja avasivat uudistuneena kuluvan vuoden keväällä.

Vinhan kirjakaupasta tuli nopeasti kirjaihmisten pyhiinvaelluskohde, jossa kuuluu ottaa kuva sosiaaliseen mediaan.

Ei siis ole ihme, että Vinhan kirjakauppa saa tämänvuotisen Suomen Messusäätiön rahoittaman ja 13 000 euron suuruisen Kirja-alan edistämispalkinnon.

Kuulun palkinnon jakavaan raatiin, ja tuskin rikon salaisuuksia kertoessani, että tämänvuotinen päätöskokous oli palkinnon historian nopein. Palkinto jaettiin tänä vuonna toista kertaa.

Kokous oli nopea paitsi suhteellisesti myös absoluuttisesti, eikä se johtunut siitä, että ehdokkaita olisi ollut vähän tai että ne olisivat olleet huonoja. Vinhan kirjakauppa vain tuntui ehdokkaiden joukossa pelaavan aivan omassa liigassaan.

Vinhan kirjakaupassa viehättävää on se, kuinka se painetun kirjan ja kirjakauppojen ahdingossa ui vastavirtaan ja näyttää, että tapahtumiin ja palveluihin panostamalla saa luotua uudenlaista ja herätettyä henkiin perinteistä kirjakauppakulttuuria.

Vinhan kirjakauppa ei ole vain kirjakauppa vaan myös tapahtumakeskus ja residenssi. Se säteilee kirjan ilosanomaa paitsi lähiympäristöönsä myös koko Pirkanmaalle ja valtakunnallisestikin.

Perustelemme palkintoa:

”[Vinhan] kirjakauppa toimii esimerkillisenä lukemisen edistäjänä ja lisää paitsi kirjojen, myös näiden tekijöiden arvostusta ja tunnettuutta.

”Vinhan kirjakaupassa on perinteisemmän kirjakaupan lisäksi antikvariaatti, residenssi- ja majoitustilat, taidegalleria ja kahvila. Kirjakaupassa järjestetään erilaisia tapahtumia, joissa hyödynnetään liiketilojen lisäksi myös kirjakaupan puutarhaa ja naapurissa sijaitsevan navetan ylisiä. Kirjakauppa tekee laajamittaista yhteistyötä kunnan eri toimijoiden kanssa ja tavoittaa näin eri ikäiset lukijat: kaupassa järjestetään esimerkiksi satutunteja, koululaisvierailuja ja erilaisia kirjallisuuteen ja kulttuuriin liittyviä tapahtumia.

”Kirjakauppa on käynnistänyt kunnan ja seurakunnan kanssa uudenlaisen lukukinkeriperinteen, kirjailijavieraat ovat lukeneet teoksiaan ääneen kirkossa ja kirjallisuus on kirjakaupan avulla tuotu muutoinkin näkyväksi ja luontevaksi osaksi kuntalaisten, mökkiläisten ja kauempaa saapuvien vieraiden elämää.”

”Vinhan kirjakauppa tavoittaa myös nuoret aikuiset: esimerkiksi kirjasomessa Vinhasta on puhuttu ja postattu vilkkaasti pitkin vuotta, kirjakauppaan on tehty yhteisiä retkiä ja suunniteltu toistuvia Vinha-käyntejä. Vaikka Vinhassa on monenlaista toimintaa ja oheismyyntiä, kaiken keskiössä ovat kirjat.

” Kirjoja on vuoden aikana myyty niin paljon, että varastot ovat välillä olleet huveta kesken kaiken – suurin osa Vinhan tuotoista tuleekin nimenomaan kirjojen myynnistä. Vinha sijaitsee fyysisesti Ruovedellä, mutta siitä on tullut vuodessa kokoaan suurempi ja laajempi: se on kaikkien yhteinen kirjakauppa.”